Ian McEwanin romaaneissa käsitellään usein vinksahtaneita pari- ja perhesuhteita, väärinkäsityksiä ja ihmisten välisiä jännitteitä, seksuaalisuutta ja tabuja. Sementtipuutarha on McEwanin esikoisromaani vuodelta 1978 ja kaikki nämä teemat ovat läsnä jo siinä.

Neljä sisarusta jää asumaan yksin isoon taloon heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen. Äidin kuolemasta ei edes uskalleta kertoa kenellekään, ettei kotitaloa myytäisi ja orpoja sisaruksia erotettaisi toisistaan. Vanhin sisaruksista, Julie, on kuudentoista. Kuopus Tom on vasta kuuden. Kirjaa kerrotaan toisiksi vanhimman Jackin näkökulmasta, joka haluaisi osansa vastuusta mutta eristäytyy omaan yksityiseen kurjuuteensa. Vanhempien poissaolo nostaa lapsissa esiin häiritseviäkin puolia, kun he yrittävät tulla toimeen aikuisten maailmassa matkimalla sen tapoja ja kokeilemalla erilaisia rooleja.

Jollain oudolla tavalla romaania voisi verrata jopa William Goldingin Kärpästen herraan. Myös siinä kerrotaan suljetusta yhteisöstä, jossa lapsijoukko joutuu kehittämään omat sääntönsä ja tapansa elää. Valtasuhteet vääristyvät ja väkivaltaakin esiintyy. Samoin Sementtipuutarha on tiivis ja kiehtova tutkielma oudosta sisarusparvesta. McEwanin teokset taitavat jakaa lukijoita puolesta ja vastaan. Itse kuulun puolestapuhujien ryhmään. Erityisesti pidän siitä, että henkilöitä ja tilanteita rakennetaan pääosin hyvin pienten eleiden, ilmeiden ja sanojen kautta. Pienillä, huomaamattomillakin asioilla voi olla suuri merkitys.

Alkuperäinen arvostelu ( )

Vanhmpien kuoleman jälkeen perheen lasten elämä kääntyy oudoksi. Tällaiset kirjat ovat minusta piinallisia ehkä juuri siksi, että ne on kirjoitettu hyvin. Onneksi tämä on lyhyt. ( )

Taas upea tarina Ian McEwanilta! Pieni mutta niin suuri kertomus lapsista, jotka jäävät yksin, kun molemmat vanhemmat kuolevat. Vain McEwan osaa nivoa näin tiukasti tarinan sementillä yhteen. Ja jo ensimmäinen lause: "En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntuu, että autoin häntä matkaan." kertoo niin paljon teemoista, joita tarina pyörittää. ( )