Paolo Giordano

Odotukset olivat varsin korkealla Alkulukujen jälkeen, ehkä ihan kaikki eivät täyttyneet mutta hyvä lukukokemus silti. En tiedä mikä Giordanon tyylistä tekee erityisen, joitakin suvantokohtia lukuunottamatta tarinassa tapahtuu paljon mutta tapahtumat itsessään eivät ehkä kuitenkaan ole se syy miksi teksti vetää hyvin. Ehkä se onkin kaiken yllä leijuva surumielinen tunnelma.

Kertomus kahdesta ihmisestä, joiden on vaikea elää ja jotka, jollain tavalla, rakastavat toisiaan. Hienosti kirjoitettu.

Teos kuvaa toiseutta erinomaisesti. Itsestään ja ystävistään vieraatuneet ihmiset elävät päivästä toiseen tunnekylmästi tuntematta läheisyyttä
toisiaan kohtaan. Päähenkilö tekee ratkaisuja sen kummemmin miettimättä. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Kun kerronta saavuttaa huippukohdan, esim, onnettomuus on tapahtumaisillaan, kappale loppuu siihen. Kerronta jättää omalle mielikuvitukselle tilaa kehitellä
tarinaa

Kirjan päähenkilöt Alice ja Mattia ovat kokeneet molemmat lapsuudessaan traumaattisen kokemuksen. Myöhemmin nuorina aikuisina he tutustuvat ja ovat kuin "luotu toisilleen". Traumojensa ja niistä seuranneiden ongelmien vuoksi he eivät kuitenkaan kykene pysyvään ihmissuhteeseen ja heidän tiensä johtavatkin eri suuntiin. Giordano kuvaa taitavasti molempien sisäistä maailmaa ja kohtaamisen vaikeutta.