Michel Tournier (1924–2016)

Ihastuin aikanaan Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus -teokseen täysin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lukea lisää hänen tuotantoaan. Ja samat asiat ihastuttivat tässäkin; kerrontatekniikka, tyyli ja huumori, joka nyt pääsi oikein kunnolla paikoin esille. Esimerkiksi novelleissa Aatamin perhe ja Robinson Crusoen loppu huumori, sarkastisuus ja suoranainen ivailu pääsivät oikeuksiinsa. Tournier’n sanansäilä voi olla teräväkin ja minusta se on aina ihastuttava piirre kirjailijassa.

Yllätyksekseni Tournier kirjoitti myös pari novellia, joissa on hitunen klassisen kauhun elementtejä. Tyttö ja kuolema sekä Véroniquen käärinliinat saivat paikoin ihon miltei kananlihalle. Tyttö ja kuolema on milteipä klassinen ja melko yllätyksetön tarina, mutta nautin siitä silti. Véroniquen käärinliinat taas oli jännittävämpi ja omintakeisempi juttu. Eipä tullut novellia aloittaessa mieleen, että se liittyy valokuvaamiseen!

Kristus, valo valkeuden, Punainen kääpiö ja Fetisisti olivat teemoiltaan tietyllä tapaa fetissiin nojaavia. Tätä ei pidä sotkea pornoon, ainoastaan Punaisessa kääpiössä seksi on jollakin tapaa oleellinen osa tarinaa. Näissä novelleissa näkyy Tournierin taito kuvata ihmismieltä hulluudessa ja sen partaalla. Hän näyttää, kuinka hieno ja samalla veteen piirretty hulluuden ja selväjärkisyyden raja onkaan. Onko hullu sittenkään hullu? Samaa voitaneen ihmetellä novellissa Siili, jossa pohditaan sukupuolisuutta. Siili oli myös novelleista koskettavin. Tässä pieni näyte siitä:

"Äitiä Pisteli ei koskaan ollut nähnyt aamupuuhissa. Sitruunalla maustetun teensä äiti joi yksin makuuhuoneessaan ja sulkeutui sitten puoleksitoista tunniksi kylpyhuoneeseen. Ja tullessaan sieltä, yhä musliiniseen aamupukuunsa pukeutuneena, hän oli jo jumalatar, raikas kuin ruusu, lanoliinilla voideltu, aivan erilainen kuin se suuri musta illan jumalatar, joka kumartui Pistelin vuoteen ääreen kasvot puoliksi jonkin harson peitossa ja sanoi: “Älä anna minulle suukkoa, kampaukseni menee sekaisin.” “Jätä minulle edes käsineesi”, poika oli eräänä päivänä rukoillut. Ja äiti oli suostunut, hän oli pudottanut pikkuiseen vuoteeseen mustat ja pehmoiset sauronahkansa, lämpöiset kuin vastanyljetty elävä iho, ja poika oli kietonut ympärilleen ne tyhjät kädet, äidin kädet, ja nukahtanut niiden hyväilyyn."

-Morre-… (lisätietoja)

Ihastuin romaanin heti ensimmäisten sivujen aikana. Kerrontatyyli lumosi täysin. Se oli hienostunutta, kunkin kertojan suuhun sopivaa, rikasta ja tarkkanäköistä. Jokaisen kuninkaan tarina oli erilainen, mutta niitä sitoi yhteen muutamat langat (kuninkuuden lisäksi). Tarinat olivat uskottavia ja jokainen hahmo kehittyi.

Kuningas Herodeksen tarina oli minusta mielenkiintoisin. Se sai pohtimaan vallan tuomaa takkaa ja sitä, kuinka pienistä asioista syntyy iso virta. Herodes sai itsensä kuulostamaan inhimilliseltä, vaikka hänet tunnetaan hirmuhallitsijana. Hän kertoi tekojensa syyt ja taustat, miksi hän päätyi tappamaan poikansa ja rakkaimman vaimonsa Mariamman.

Mielenkiintoinen, mutta ehkä liiallista jaloutta tihkuva tarina oli myös prinssi Taorin kertomus. Se symboloi myös Raamatun kertomusta Aatamin ja Eevan karkoittamisesta paratiisista. Se asettaa myös viehättävällä tavalla suolan ja sokerin vastakkain, ja pohtii niiden merkitystä elämälle.

Huumorikaan ei ollut vieras käsite Tournier’lle. Jeesuksen syntymä kerrotaan tallissa samaan aikaan olleen aasin näkökulmasta. Sävy on lämpimän humoristinen, ehkä hitusen sarkastinenkin. Aasi, joka hitusen kahdehtii yökaviossa käyvää naapuriaan ja ihailee Gabrielin tehokkuutta, ei voi olla muuta kuin valloittava persoona.
En ollut lukenut aiemmin Tournier’a, mutta tämän teoksen myötä kiinnostus kyllä heräsi muihinkin hänen kirjoihinsa. Suomennettu nimi, Kolmen kuninkaan kumarrus, on minusta hyvin onnistunut verrattuna alkuperäiseen, hiukan tylsähköön nimeen; Gaspard, Melchior et Balthazar.

Tätä teosta voin suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneet saduista, myyteistä, uskonnoista ja hyvästä kerronnasta!

-Morre-… (lisätietoja)