Tylyä tekstiä epämukavista asioista. Itse en olisi tällaista kirjaa kehdannut edes näyttää kenellekään, mutta niin vain tämäkin on julkaistu ja sai vieläpä Finlandia-palkinnon. Ei tosiaankaan ollut minun juttuni, annoin tähdet siitä hyvästä että teksti on kyllä sujuvaa ja uskottavaa, sisällöstä olisin antanut ehkä yhden tähden. ( )

Kielellisesti varsin ilahduttavaakin tekstiä, mutta kaikki muu tässä tökkikin. Etenkin se suuri rakkaustarina. En voi kuin miettiä onko rakkaus todella ihmisille niin yksiulotteista kuin fyysisten ominaisuuksien ihailua? Ja hieman kuumaa seksiä siihen päälle. Sellaista tämän tarinan rakkaus ainakin oli. Rakkaus kuolikin siihen, kun toinen osapuoli oli ulkoisesti kärsinyt eikä enää niin haluttava (toki myös sisäisesti kärsinyt, mutta kirjassa keskityttiin kuvaamaan vain ulkoista rappiota eli sitä mitä päähenkilö pystyi näkemään). En tiedä oliko tässä tarkoituskin lopulta kritisoida nykymaailman rakkauskäsitystä, jossa ihmiset valitaan ja heihin rakastutaan profiilikuvan perusteella, mutta vaikka se olisikin ollut tarkoitus, henkilöhahmoista olisi silti voinut kirjoittaa moniulotteisia. Uskottavia ja samaistuttavia. Tällaisena tämä jätti minut vain kylmäksi ja ihmettelemään onko tämän maailman rakkaus tosiaan tiivistynyt ihailtaviin kasvonpiirteisiin ja hyvinmuodostuneisiin lihaksiin.

Ihmettelen myös oliko tässä tarkoitus kertoa sodan runtelemasta rakkaudesta. Mutta ei sitä rakkautta runnellut sota eikä päähenkilö menettänyt sodassa mitään. Hänellä ei alun alkaenkaan ollut mitään menetettävää, paitsi ehkä illuusionsa rakkaudesta. Sen sijaan voisi sanoa, että edes sota ei saanut häntä välittämään asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Tähän tiivistyy se miksi en tuntenut kirjaa lukiessani mitään. ( )

Naimme toisemme yksinkertaisesti siksi että ihmisen on parempi elää jonkun kanssa kuin yksin, siksi että miehellä kuuluu olla nainen vierellään, siksi että naisellakin kuuluu olla rinnallaan mies, siksi että miehen, erityisesti minunkaltaiseni miehen, täytyy lisääntyä ja jatkaa sukua, se on tärkeää, saada ainakin yksi poika jolle jättää talot, maat ja rahat.

Otin katkelmaksi edellisen kohdan, koska se mielestäni tiivistää erittäin hyvin romaanin päähenkilön, Arsimin, luonteen. Lukiessani kirjaa, minusta tuntui koko ajan siltä, että Arsim oikeuttaa tavalla tai toisella kaikki tekonsa, pahimmatkin, eikä hän jää niitä murehtimaan vaikka tuntee teoistaan jälkikäteen häpeää, kunnes taas unohtaa tekemänsä. Romaani on upeasti kirjoitettu, kielellisesti erittäin viehättävä, rankka ja viiltävä kuvaus kahden miehen välisestä suhteesta, sodasta ja perheestä. Arsim sytyttää tekstin ja tarinan tuleen ja Milos herättää tapahtumat henkiin omilla osuuksillaan. Kokonaisuus on yhtä aikaa ahdistava ja upea, vetävä ja luotaantyöntävä ja tarina monikerroksinen ja tyhjentävä vaikka kirja ei ole pitkä. Enkä muista milloin viimeksi olisin lukiessani alleviivannut niin paljon sanoja, virkkeitä, lauseita, kokonaisia kappaleita kuin Bollaa lukiessani. Kiitos tästä upeasta lukukokemuksesta. Suosittelen. ( )