Olin hivenen pettynyt, kun tämäkin osoittautui enemmän nykyajalle tyypilliseksi autofiktioksi kuin filosofiseksi pohdinnaksi elämästä. Toki sitä filosofointiakin oli mukana ja seassa klassikoiden hahmoja ja juonenkäänteitä kuten myös kirjailijoiden elämistä poimittuja relevantteja piirteitä ja tapahtumia. Oikeastaan kirjailijoiden omat elämät rinnastettuna heidän romaaniensa teemoihin oli tämän teoksen parasta antia. Kirjailijan itsensä tarina omia juuria ja identiteettiään etsivänä ihmisenä oli sympaattinen, mutta jotenkin epäkiinnostava. Ehkä se oli kuitenkin kovin lattea? Olisin kaivannut syväluotaavampaa asennetta - enemmän paljastuksia, kuten nykymaailmassa vaaditaan! No ei, mutta sen sijaan, että olisin nauttinut henkilökohtaisesta otteesta tässä sukelluksessa venäläiseen kirjallisuuteen, pidin sitä lähinnä tylsänä ja turhana ja kovin toisteisena sanahelinänä. Onhan toisaalta niinkin, että nykymaailma kaipaa selkeää punaista lankaa, joka nostetaan aika ajoin esiin, ettei kukaan vain eksy matkalla... ( )

Mainio, huumorin ryydittämä ja väliin syvällinenkin johdatus venäläisten klassikoiden maailmaan brittiläiseltä russofiililtä, joka kirjallisuusesittelyjen lomassa muistelee nuoruuttaan ja Venäjällä vietettyä opintovuotta. Eräänlaisen kehyskertomuksen muodostaa suuri pieni tarina identiteetin ja omien sukujuurien etsinnästä ja vaille vastakaikua jäävästä rakkaudesta, jonka kautta Groskop peilaa lukukokemuksiaan.