Odotukset olivat todella korkealla kun aloin kuunnella tätä kirjaa, mutta hyvin nopeasti huomasin että suomennos ja äänikirjan lukija eivät tehneet tarinalle oikeutta. Koskettava tarina muuttui kömpelöksi ja vaivaannuttavaksi. Vaikka kertojanäänen olikin varmaan tarkoitus olla lapsenomainen, en päässyt tarinaan kiinni ja se jäi melko pinnalliseksi. En pitänyt Ville-Veikko Niemelän lukutyylistä ja/tai äänestä, vaikka se onkin hyvin neutraali. Ehkä en pidä suomenkielisistä äänikirjoista? Tätä pitää ehkä miettiä. Harmi, jos tämä onkin syy miksi lukukokemus (tai kuuntelukokemus!) jäi minulle latteaksi. Joku ongelma minulla on yleensäkin ranskan kielestä suomennettujen teosten kanssa, sillä tätä tapahtuu tässä kieliparissa usein.

Osansa saa kuitenmin tarinakin; en tiedä mitä odotin, mutta en pysty mitenkään yllättymään ranskalaisesta työväenluokkaisesta homofobiasta. Sama ilmiö on olemassa pitkin läntistä maailmaa, ja toisilla tavoilla ilmentyvää vastaavaa ahdasmielisyyttä kaikkialla. Ehkä olen jo liian kyyninen liikuttumaan tästä todellisuudesta, joka ei todellakaan ole fiktiivinen. ( )