Kirjailijakuva

Juha Valste

Teoksen Ihmislajin synty tekijä

17+ teosta 75 jäsentä 3 arvostelua

Tekijän teokset

Associated Works

Merkitty avainsanalla

Yleistieto

Sukupuoli
male
Kansalaisuus
Finland
Organisaatiot
University of Helsinki

Jäseniä

Kirja-arvosteluja

Uudehko (2004) ja siksi ilmeisesti miltei ajantasainen yhteenveto ihmisen evolluutiosta hamasta esihämärästä miljoonien vuosien takaa nykyihmiseen. Kuten kirjoittaja itsekin alussa toteaa jatkuva uuden tiedon määrä viimeaikaisista fossiili- ym. löydöistä on tehnyt kokonaisvaltaisesti kattavan kehityskertomuksen kirjoittamisen aikaisempaa haastavammaksi, ihmisen sukupuun ja kehityshistorian tuntemuksen hahmottuessa oletettua monihaaraisemmaksi. Siitä huolimatta kirja on selkeä ja päällisen puolin (maallikon silmissä ainakin) johdonmukainen. Päällimmäinen (osin piilevä) kritiikki tuntuu kohdistuvaan kreationisteihin ja joskos kirjoittajan oma (luonnon-)tieteellinen tausta tuntuisi kuitenkin paistavan liikaakin läpi. Esimerkiksi pelkästään sen oletuksen valossa, että kirjassa kuvaillut aikaisemman arkeologian historian erheellisyydet ja rajoittuneisuudet tuntien, voisi veikata että monet tässäkin kirjassa selviöinä pidetyt n'kemykset kehityslinjoista ja -syistä muuttunevat ajanmyötä. Mutta tätähän ei toki kiistetäkään. Kaiken kaikkiaan, (ihmisen esihistorian) uusimman tieteellisen tulkinnan esittely on tässä varsin vallaisevaa ja useimmiten vaoaa ennakkooletuksista (joita ns. tieteellinen maailmankuvakin kieltämättä vaihtelevissa määrin sisältää).… (lisätietoja)
 
Merkitty asiattomaksi
hepsodus | 1 muu arvostelu | Dec 17, 2008 |

You May Also Like

Associated Authors

Tilastot

Teokset
17
Also by
1
Jäseniä
75
Suosituimmuussija
#235,804
Arvio (tähdet)
½ 3.7
Kirja-arvosteluja
3
ISBN:t
20
Kielet
1

Taulukot ja kaaviot