Andreï Makine
Teoksen Ranskalainen testamentti tekijä
Tietoja tekijästä
Andrei Makine was born in Siberia in 1957. Although raised in the Soviet Union, he learned about France and came to love that country through the stories told by his French grandmother. He now lives in Paris himself, having been granted political asylum by France in 1987, and writes in French. His näytä lisää grandmother figures prominently in the autobiographical novel, "Dreams of My Russian Summers," for which Makine received both the Goncourt Prize and the Medicis Prize, becoming the first author to simultaneously receive both of these prestigious French awards. In the U.S., the English translation of "Dreams of My Russian Summers" has also received recognition, including the Boston Book Review Fiction Prize and the Los Angeles Times Best Book of the Year award. Andrei Makine is also the author of "Once Upon the River Love" and "The Crime of Olga Arbelina." (Bowker Author Biography) näytä vähemmän
Tekijän teokset
My Armenian Friend 1 kappale
Bekenntnisse eines Fahnenträgers 1 kappale
No tempo do rio Amur 1 kappale
The women who waited 1 kappale
Associated Works
Merkitty avainsanalla
Yleistieto
- Kanoninen nimi
- Makine, Andreï
- Muut nimet
- Osmonde, Gabriel
- Syntymäaika
- 1957-09-10
- Sukupuoli
- male
- Kansalaisuus
- Rusland (geboren)
Frankrijk - Maa (karttaa varten)
- France
Russia - Syntymäpaikka
- Krasnoyarsk, Russia, USSR
- Asuinpaikat
- Novgorod, Rusland
- Koulutus
- Université de Kalinine (Littérature française)
Université d'État de Moscou (Doctorat ∙ Littérature française)
Université de la Sorbonne, Paris (Littérature russe, 1992) - Ammatit
- author
- Suhteet
- Aucouturier, Michel (Directeur de thèse)
- Organisaatiot
- Université de Novgorod , Russie
Lycée Jacques-Decour, Paris, France
Science Politique,Paris, France
École Normale Supérieure, Paris, France
Académie française (Fauteuil N°5, 2016-03-03) - Palkinnot ja kunnianosoitukset
- Eeva Joenpelto -palkinto (1998)
- Lyhyt elämäkerta
- Andreï Makine est un écrivain d'origine russe et de langue française.
Dans les années 1980, il obtient un doctorat de l'Université d'État de Moscou après avoir déposé une thèse sur la littérature française contemporaine. Il collabore à la revue Littérature contemporaine à l'étranger (Cовременная художественная литература за рубежом), et enseigne la philologie à l'Université de Novgorod.
Au cours d'un voyage en France en 1987, il obtient l'asile politique, puis devient professeur de langue et de culture russes à Sciences Po et à l'École normale supérieure.
En 1990, il publie son premier roman, "La fille d'un héros de l'Union soviétique". Deux ans plus tard, il dépose une thèse de doctorat à la Sorbonne consacrée à l'œuvre de l'écrivain russe Ivan Bounine (1870-1953).
Il obtient la reconnaissance du public et de la critique avec son quatrième roman, "Le testament français", paru en 1995, pour lequel on lui décerne les prix Goncourt, Médicis et Goncourt des lycéens. L’obtention du Goncourt lui vaut, entre autres, d'obtenir la nationalité française en 1996, ce qui lui avait été préalablement refusé.
En 2001, il obtient le prix RTL-Lire pour "La Musique d'une vie" et, en 2005, le prix de la fondation Prince-Pierre-de-Monaco pour l'ensemble de son œuvre.
Toute l'œuvre d'Andreï Makine est écrite en français, sa langue seconde. Ses romans sont traduits dans plus d'une trentaine de langues.
En 2011, il révèle qu'il a publié des romans sous les noms de Gabriel Osmonde et Albert Lemonnier.
Le 3 mars 2016, il est élu membre de l'Académie française au premier tour, au fauteuil occupé précédemment par Assia Djebar.
Andreï Makine vit à Paris.
Jäseniä
Keskustelut
Andrei Makine, Fans of Russian authors (joulukuu 2011)
Kirja-arvosteluja
Andreï Makinen Ranskalainen testamentti nosti hänet kuuluisuuteen asuinmaassaan Ranskassa. Alun perin venäläissyntyisen kirjailijan romaani seuraa venäläisen pojan vaiheita lapsuudesta aikuisuuteen ja erityisesti hänen läheistä suhdettaan Siperiassa asuvaan ranskalaiseen isoäitiin. Kesävierailuilla isoäiti viihdyttää poikaa taianomaisilla kertomuksilla Ranskan sodista, Pariisin tulvista ja värikkäistä persoonista. Poika kasvaa kaksikieliseksi kahden maan kansalaiseksi.
Romaanin takakannen mukaan tarina perustuu kirjailijan omiin elämänvaiheisiin. Minäkertoja yrittää selvittää isoäitinsä, Charlotten, elämänvaiheita ja maalaa lukijalle kuvaa intohimoisesta, sydämellisestä naisesta. Charlotte on loistavasti rakennettu henkilöhahmo, moniulotteinen ja syvä. Kertojan ristiriitaiset tunteet tätä kohtaan tuntuvat todellisilta ja koskettavilta. Isoäitinsä elämäntarinan ohella kertoja luo samalla omaa identiteettiään kahden maan kansalaisena.
Romaanin kieli on kaunista, runollista ja aisteihin vetoavaa. Kirja tuntuu ammentavan inspiraationsa - monikulttuuriselle aiheelle sopivasti - sekä suurten venäläisten klassikoiden ympäristön ja ihmismielen liikkeiden kuvauksesta että historiallisten ranskalaisromaanien ylitsevuotavan tunteikkaasta ja rönsyilevästä kielestä.
Muistojen katkelmista, verkostoista ja mielikuvista rakennettu nostalgisen historiallinen romaani osoittaa kyyniselle nykylukijalle, että vielä nykyäänkin osataan jäljitellä suurten eurooppalaisten romaaniklassikoiden tyyliä ja tunnelmaa.
Alkuperäinen arvostelu… (lisätietoja)
Romaanin takakannen mukaan tarina perustuu kirjailijan omiin elämänvaiheisiin. Minäkertoja yrittää selvittää isoäitinsä, Charlotten, elämänvaiheita ja maalaa lukijalle kuvaa intohimoisesta, sydämellisestä naisesta. Charlotte on loistavasti rakennettu henkilöhahmo, moniulotteinen ja syvä. Kertojan ristiriitaiset tunteet tätä kohtaan tuntuvat todellisilta ja koskettavilta. Isoäitinsä elämäntarinan ohella kertoja luo samalla omaa identiteettiään kahden maan kansalaisena.
Romaanin kieli on kaunista, runollista ja aisteihin vetoavaa. Kirja tuntuu ammentavan inspiraationsa - monikulttuuriselle aiheelle sopivasti - sekä suurten venäläisten klassikoiden ympäristön ja ihmismielen liikkeiden kuvauksesta että historiallisten ranskalaisromaanien ylitsevuotavan tunteikkaasta ja rönsyilevästä kielestä.
Muistojen katkelmista, verkostoista ja mielikuvista rakennettu nostalgisen historiallinen romaani osoittaa kyyniselle nykylukijalle, että vielä nykyäänkin osataan jäljitellä suurten eurooppalaisten romaaniklassikoiden tyyliä ja tunnelmaa.
Alkuperäinen arvostelu… (lisätietoja)
Listat
Translingualism (1)
Palkinnot
You May Also Like
Associated Authors
Tilastot
- Teokset
- 38
- Also by
- 1
- Jäseniä
- 4,092
- Suosituimmuussija
- #6,148
- Arvio (tähdet)
- 3.8
- Kirja-arvosteluja
- 120
- ISBN:t
- 336
- Kielet
- 25
- Kuinka monen suosikki
- 17
Makinen kirjoille on tyypillistä, että päähenkilönä on kirjailijaa itseään muistuttava tarkkailijahahmo. Tämäkään romaani ei ole poikkeus: Ranskassa asuva kirjailija, Ivan Šutov, päättää palata vuosikymmenien jälkeen entiseen kotimaahansa Venäjälle. Kovaa vauhtia nykyaikaistuva ja länsimaistuva Venäjä on muuttunut radikaalisti ja Šutov tuntee epämääräistä hämmennystä ja ulkopuolisuutta surffatessaan venäläisillä TV-kanavilla, joissa vilahtelevat automainokset, intialaiset elokuvat, amerikkalaiset TV-sarjat, lesborokkarit ja erotiikka.
Romaani alkaa hieman sekavasti, mikä toisaalta sopii Šutovin hapuileviin ensiaskeliin uuden, oudon Pietarin kaduilla. Mutta romaanissa ei kerrotakaan Šutovin tarinaa. Hän tapaa ystävänsä luona vanhan miehen, sänkyyn sidotun, kuuromykkänä pidetyn Volskin. Volskin muistoille ei ole sijaa nyky-Venäjän länsimaistuneessa kulutusyhteiskunnassa, joten hän vaikenee. Kirjailija Šutov saa kuitenkin kuulla Volskin tarinan rakkaudesta kauniiseen Milaan Pietarin, eli silloisen Leningradin, piirityksen aikaan.
Kaupungin piirityksen sanoinkuvaamaton kokemus on kerrottu järisyttävän tarkkaan, yksittäisten henkilöiden kautta. Leningradia piiritettiin saksalaisten (ja osin suomalaistenkin) toimesta toisen maailmansodan aikaan kahden ja puolen vuoden ajan. Kaupungista pakenevat tapettiin ja kaupunkiin ei juuri päästetty ruokaa tai tarvikkeita. Sähköä, vettä tai lämmitystä ei ollut ja kaupunkilaisille jaettu päivittäinen ruoka-annos oli pienimmillään 125 gramman leipäpala, osin sahajauhoista leivottu. Yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ja kylmyyteen. Ei ihme, että piirityksestä ei Suomenkaan historiassa haluta kovin äänekkäästi puhua, vaikka Suomen osallisuudesta Leningradin keskitysleirimäiseen kauhuun kiistellään edelleen.
Lukiessa on jotenkin uskomatonta yrittää ymmärtää, että tämä kaikki tapahtui niinkin äskettäin kuin 1940-luvulla. Että vieläkin on ihan oikeasti elossa ihmisiä, jotka selvisivät kahdesta talvesta olemattomilla ruoka-annoksilla, ilman minkäänlaista lämmitystä - aivan tuossa rajan takana! Romaanissa epätoivo ja elämänhalu ajavat ihmiset tekemään uskomattomia asioita.
Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää kurjuuden kuvausta, vaan mukaan mahtuu kauniita valonpilkahduksiakin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kaupungissa toimii koko piirityksen ajan useita harrastelijateattereita, jotka soivat asukkaille edes hetkellisen paon viihteen fiktiiviseen maailmaan. Volski ja Milakin liittyvät näyttelijäkaartiin, joka muuttaa muotoaan ilta illalta sitä mukaa, kun näyttelijät kuolevat - kirjaimellisesti - jopa kesken esityksen. Mila kerää luokseen orpoja katulapsia, jotka omalla tavallaan rohkaisevat toisiaan kestämään eteenpäin. Kaikki loppuu aikanaan ja sen jälkeen koittaa vapaus - vai koittaako?
Andreï Makinen kirjoissa on Sitä Jotain. Jotain suurta, jota ei oikein pysty kuvailemaan. Tässäkin romaanissa on jotain samaa henkeä kuin 1800-luvun suurissa realismin klassikoissa. Mutta vaikka Makine käsittelee vakavia, historiallisia aiheita klassikkomaiseen tyyliin, tämäkään romaani ei ollut raskas tai vaikea lukea.
Alkuperäinen arvostelu… (lisätietoja)