Traaginen tarina Nigerian sisällissodan ajoilta. Tapahtumia kuvataan pääasiassa kolmen ihmisen näkökulmasta; Ugwu (köyhä poika kylästä) tulee palvelijaksi yliopisto-opettajan (Odenigbo) talouteen. Okanna Ozobio (rikkaan tehtaanomistajan tytär) rakastuu kapinalliseen Odenigboon ja perustaa tämän kanssa perheen. Richard Churchill (valkoinen kirjailija/journalisti) rakastuu Okannan siskoon Kaineneen.
Tarina ajoittuu Biafran sisällissodan aikaan. Elämään vaikuttavat kyläyhteisöjen tavat ja tottumukset ja toisaalta uuden nykyaikaisen elämän tuomat asiat. Sota on raakaa ja vaikuttaa kaikkien elämään. ( )

Chimamanda Ngozi Adichie on suosikkikirjailijoitani, ja Puolikas keltaista aurinkoa on mahdollisesti hänen paras teoksensa. Kirja ikään kuin imaisee mukaansa 60-luvun Nigeriaan, jossa on poliittisesti levotonta ja kaikki tuntuvat olevan jännittyneitä. Kirjan vahvuus on ehdottomasti sen tunnelmassa, vaikka juoni ja hahmotkin on taitavasti koottu.

Kuinka mini vielä muistaa Biafran? Tarpeellinen kirja. Afrikasta kirjoitetaan hyväntuulisesti (Mma Ramotswe, Kigalin kakkukauppias) tai sitten realistisen viiltävästi. Tämä kirja on jälkimmäistä lajia. ( )

Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan traumatisoimat, tarttukaa rohkeasti tähän. Puolikas keltaista aurinkoa lunastaa senkin mitä Tuhat loistavaa aurinkoa lupasi. Adichie kykenee rakentamaan raadollisen maailman mässäilemättä suuntaan tai toiseen. Tyyli ei kuitenkaan ole lakoninen tai kuiva, vaan hyvinkin elävä ja todellinen.

Eniten tässä pidin monipuolisista henkilöhahmoista, joilla syvyyttä riitti moneen suuntaan. Mustavalkoisuudesta ei ollut häivääkään. Tässä ei ole urheita ja jaloja sankareita eikä läpeensä mätiä pahiksia. On ihmisiä, jotka pyrkivät selviytymään sodasta ja säilyttämään edes hitusen mielenterveyttään ja uskoaan seuraavaan päivään.

Olanna ja hänen kaksoissisarensa Kainene olivat hahmoista kiehtovimmat. He ovat paikallisen hienostoperheen lapsia ja eroavat toisistaan niin ulkoisesti kuin sisäisestikin – ainakin aluksi. Heidän välinen suhteensa ei ole helppo eivätkä he ihmisinäkään ole niin helppoja. Olanna on perheen kiltti tyttö, joka yrittää eroon roolistaan takertumalla Odenigboon. Olanna ajaa kaikkien tasa-arvoa, mutta kuitenkin häntä kauhistuttaa lapsensa leikkiminen yksinkertaisten maalaislasten kanssa. Hyvin kuvaavaa ja hienoisena henkäyksenä esiintulevaa kaksinaamaisuutta, joka tekee juuri sopivan tahran miltei täydelliseen Olannaan! Kainene on taas perheen kapinallinen. Kova ja tyly bisnesnainen. Kainenen kautta tulee hyvin esiin se, kuinka väärässä Eurooppa on ollutkaan pitäessään vuosikausia Afrikkaa niinkin takapajuisena vailla minkäänlaista sivistystä. Kuinka monelle tulisi mieleen, että 1960-luvun Nigeriassa nainenkin voi olla hyvin korkeasti koulutettu ja bisneksessä mukana oleva vaikuttaja? Kainenea ei edes esitetä minkäänlaisena harvinaisuutena eikä hänen sukupuoltaan korosteta asemaansa nähden. Sota kuitenkin muuttaa Kaineneakin mielenkiintoisella tavalla. Tunnustan kuitenkin, etten ollut aivan tyytyväinen loppuratkaisuun hänen kohdaltaan. Juttu vaikutti turhan hätäisesti kyhätyltä.

Tarinan miehet, Ugwu, Odenigbo ja Richard, ovat kukin omalla tavallaan ainutlaatuisia persoonia. Sota luonnollisesti vaikutti heihinkin, eri tavoin kuhunkin. Vaikka Puolikas keltaista aurinkoa ei katsokaan asiakseen korostaa sukupuolirooleja, on mielenkiintoista huomata miehisiä tapoja ja reaktioita vailla stereotypioita. Adichie ei tyydy pelaamaan kliseillä, vaan tavoittelee onnistuneesti aitoutta. Richardin kirjailijaidentiteetti ja pyrkimys afrikkalaisuuteen on hellyyttävää. Odenigbon ja Olannan suhde on ehkä perinteisin pettämistarinoineen, mutta siinäkään asiat eivät ole mustavalkoisia. Ugwu yrittää päästä eroon maalaisuudestaan lukemalla ahkerasti sanomalehtiä, vaikkei osaa sisäistää lukemaansa. Ugwu on hahmoista sukupuolettomin viehättävällä tavalla.

Biafran sota kuvattiin kiinnostavasti, mutta siltikään Puolikas keltaista aurinkoa ei ole sotaromaani. Se näyttää sodan ruman puolen, mutta puhuu myös siitä miksi sotaa käytiin ja mitä sillä tavoiteltiin. Mielenkiintoisinta oli Biafran harjoittama voimakas propaganda, jonka tarkoitus oli valaa uskoa omaan väkeen. Biafralaiset todella uskoivat voittavansa. Propaganda vaikutti kaikkiin koulutustasosta tai asemasta huolimatta.

Puolikas keltaista aurinkoa on hieno romaani, jota voin suositella kaikille lämpimästi. Kirjailijalta on ilmestynyt nyt toinenkin kirja, Purppuranpunainen hibiskus. Toivon pääseväni siihen käsiksi mahdollisimman pian.

-Morre- ( )