En muista koska viimeksi olisin jäänyt näin koukkuun johonkin kirjasarjaan. Upeaa, että aikuisillekin kirjotetaan fantasiakirjallisuutta. ( )

Keskiaikaistyyliseen maailmaan sijoittuvaa fantasiatarinaa. Eddard Stark saa yllätyksekseen kunniatehtävän kuningas Robert Baratheonilta, joka on hänen vanha ystävänsä. Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä kuninkaallekin eikä Baratheon ole enää se sama mies, jonka Ned tunsi. Lienee vallanvaihdon aika...

Valtaistuinpeli avaa siis Tulen ja jään laulu -sarjan, jonka osia on ilmestynyt nyt viisi. Neljä niistä on suomennettu. HBO teki tästä myös tv-sarjan, joka toivottavasti nähtäisiin myös Suomessa esim. YLE:lta.

Aloitin tämän kerran aiemminkin useita vuosia sitten, mutta siihen saumaan osui juuri kotimaisen kirjallisuuden opintojen alkutaival. Niinpä tämä oli jätettävä niiden hervottomien tenttikirjamäärien vuoksi syrjään. Sitten vetkuttelin taas jonkin aikaa enkä halunnutkaan tarttua tähän. Koska Martin kirjoittaa juuri sellaista fantasiatyyliä, mitä itsekin haluaisin kirjoittaa, pelkäsin tämän tulevan liian lähelle. Se pelko osin toteutuikin. Tämä on niin hyvä, että minua kirjoittajana suorastaan masentaa. Kuka viitsisi tuhlata aikaa minun tekeleeseeni jonkun tällaisen jälkeen??

Valtaistuinpeli on siis kerta kaikkiaan täsmälleen sitä mitä minä lukijana rakastan. Paljon, paljon poliittista kieroilua ja hovijuonittelua. Muutama hyppysellinen karkeaksi jauhettua romantiikkaa ja seksiä. Hemmetisti henkilöhahmoja, joihin vieläpä kiintyy (vaikka ei saisi, sillä se tekee tästä tuskaisen taipaleen). Karuja kohtaloita. Lohikäärmeitä. Miekkailuja. Yrmeitä sotureita, ovelan petollisia juonittelijoita, tyhjäpäisiä neitoja, vaarallisia naisia... Viihdettä siis koko reilun 700 sivun edestä! Ja tätä on vielä luvassa lisää! Yhtä isoja järkäleitä! Pissin hunajaa, näin karkea ilmaisu sallittakoon.

George R. R. Martin rakentaa maailman hienosti. Hän ei selittele turhia ja siltäkin osin tämä ei ole kovin nuoren lukijan kirja. Maailma on siis keskiaikaistyyppinen, jossa on varsin vähän magiaa. Magiaa mitä ilmeisemmin on, mutta se häilyy jossakin taustalla. Sitä olisin ehkä kaivannut hippusen enemmän, mutta se on puhtaasti omaa mieltymystäni ja Martinin ratkaisu näin toimii kuitenkin erittäin hyvin. Jos siis haluat tulipallojen poksauttelua ja muita temppuja, niin tämä ei ole ykkösvalintasi.

Tarina kulkee eteenpäin tiettyjen päähenkilöiden mukana, joiden mukaan luvutkin on nimetty. Ratkaisu on paras mahdollinen, sillä se auttaa pysymään edes jotenkin mukana tässä valtavassa henkilögalleriassa. Valtaistuinpelissä näitä päähenkilöitä on seitsemän, mutta heidän mukanaan tulee koko joukko muitakin. Takaosassa oleva henkilöliite on todellakin tarpeen etenkin aluksi. Siitä huolimatta henkilöt käyvät nopeasti tutuiksi ja heihin kiintyy.
Paha juttu, sillä Martin on säälimätön. Tämä ei ole mikään kiva pikku fantasiatarina, jossa prinssi saa prinsessansa ja matkan varrella kuolee vain vanha isoisä. Martin osoittaa, että joskus kuolema olisi kohtaloista se armeliain. Tiesin vähän varustautua tähän, mutta silti se järkytti. Tiedättehän sen fiiliksen; "Siis eihän tässä voi käydä näin?" Kyllä voi. Ja siihen Valtaistuinpelin viehätys osin perustui. Martin kirjoittaa sen mitä tahtoo ja onnistuu yllättämään. Hän vastaa pahimpiin pelkoihisi.

-Morre- ( )