Olin onnellinen, että minulla oli Oryx ja Crake luettuna ennen tätä kirjaa. Vedetön tulva näyttäytyy tässä erilaisena kuin Lumimiehen silmin katsottuna. Lumimies kuvitteli pitkälti olevansa ainoa selvinnyt mutta Atwood pelastaa tutuista tarhureista lopulta aika monta. Toki tulva Herran tarhureissakin pyyhkäisee järjestäytyneen yhteiskunnan mennessään. Oryxin ja Craken jälkeen ihailin Atwoodin perehtyneisyyttä geenitekniikkaan, Herran tarhureissa vastaava vaiva on nähty lahkon teologian ja selviytymisoppien luomisessa. Tämän kirjan päähenkilöt ovat naisia ja kirjailijan feministisyys näkyy hänen kuvatessaan naisen asemaa synkässä maailmassa, jossa he joutuvat usein miesten fantasioiden leluiksi. ( )

Tuttu mutta silti outo maailma epämääräisessä tulevaisuudessa, ehkä ei edes niin kovin kaukana nykyhetkestä. Ihmiset on jaettu selkeästi arvokkaisiin ja arvottomiin. Välissä ovat herran tarhurit, jotka yrittävät ylläpitää vaihtoehtoista elämäntapaa maailmassa, jossa lihaa kasvatetaan keinotekoisesti, lampaat ja leijonat on risteytetty ja terveysfirmat ujuttavat ravinteisiinsa sairastuttavia aineita, jotta saisivat myydä lääkeitä sairastuneille. Lopulta vedetön tulva pyyhkäisee läpi maailman, ja vain pieni osa ihmisistä jää henkiin.

Kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu kertomus. ( )

Atwood palaa Oryxin ja Cracen teemoihin, erittäin kiinnostavasti jälleen. Millainen maailma voisi olla,ei ehkä niinkään pitkän ajan kuluttua? Kirjailija osaa ottaa maailmassa jo nyt esiintyvät ilmiöt ja trendit ja näyttää meille, mihin ne voivat johtaa. Tämä kaikki myös viihdyttävässä muodossa. ( )