Eikä yksikään pelastunut on "rikosten kuningattaren" myydyin ja kenties tunnetuin teos, ja yksi maailman kaikkien aikojen eniten myydyimmistä kirjoista. Syy tähän on helppo ymmärtää: Eikä yksikään pelastunut on juuri sopivasti aivonystyröitä kutitteleva, kiehtova ja karmiva murhamysteeri, jossa jännittävä tunnelma ei pääse missään vaiheessa lopahtamaan.

Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan kesävieraiksi kartanoon eristyksissä olevalle Neekerisaarelle. Heti ensimmäisenä iltana olohuoneen gramofoni alkaa yhtäkkiä soittaa levyä, jolla kutakin vieraista syytetään murhasta. Vielä saman illan aikana ensimmäinen vieraista kuolee ja muut alkavat kuolla yksitellen. Kartanon isäntäväki loistaa poissaololtaan eikä saarelta pääse pakenemaan.

Kiehtovinta tarinassa on juuri tämä suljetun tilan mysteeri: koska kartanossa tai saarella ei näytä olevan ketään muita kuin nuo kymmenen vierasta, murhaajan täytyy olla yksi heistä. Kun vieraat kuolevat yksitellen, vaihtoehdot alkavat käydä vähiin ja lopulta kaikki epäilevät kaikkia. Joka luvusta löytyy myös lukijan epäilyksiä eri suuntiin johdattelevia pieniä vihjeitä.

Perinteisen murhamysteerin lisäksi kirjassa pohditaan rivien välissä myös syyllisyyttä, moraalia ja lakia. Kukaan vieraista ei ehkä ole täysin viaton tai syytön, mutta koska laki ei ole heitä tuominnut, joku on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Mistä moinen kostonhimo tai tinkimätön oikeudentaju juontaa juurensa?

Onneksi olin jotenkin onnistunut pysymään kaikki nämä vuodet autuaan tietämättömänä romaanin nerokkaasta loppuratkaisusta. Jarmo Papinniemen esipuhetta en uskaltanut lukea kahta ensimmäistä kappaletta pidemmälle, koska minusta hän paljasti toisessa kappaleessa jo liikaa. Myös kirjan nimeä voisi kai pitää jonkinlaisena juonipaljastuksena (englanninkielinen And Then There Were None ei ole yhtään parempi), mutta nimi on siis peräisin lorusta, johon murhat perustuvat ja joka esitellään heti romaanin alussa.

Kirjan nimen historia on vaiherikas: alun perin romaani ilmestyi Britanniassa vuonna 1939 nimellä Ten Little Niggers, mutta seuraavana vuonna ilmestyneeseen amerikkalaisversioon nimi muutettiin poliittisesti korrektimmaksi And Then There Were None -muotoon. Kirja on sittemmin ilmestynyt myös mm. nimillä Ten Little Soldiers ja Ten Little Indians, joista jälkimmäisen taas koettiin loukkaavan Amerikan intiaaneja. Suomenkielisen painoksen nimi oli vuosien 1940 - 1956 painoksissa Eikä yksikään pelastunut, sitten vuosina 1968 - 1999 Kymmenen pientä neekeripoikaa, ja vuodesta 2003 eteenpäin jälleen Eikä yksikään pelastunut.

Alkuperäinen arvostelu

Kirja on todella jännittävä ja mukaansatempaava. Kirjan asetelma on mielenkiintoinen. Loppuratkaisu on mielestäni erittäin hyvä, enkä ainakaan itse sitä arvannut ennalta. ( )

Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran varmaankin hieman yli kymmenvuotiaana ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että luin sen jälkeen kaikki Agatha Christien kirjat jotka sain käsiini. Näitä on edelleenkin mukava lukea uudelleen vaikkapa kesälomalla.