Science Fiction, Cyberpunk, Dystopia, Artificial Intelligence, Technology, Virtual Reality, Hugo Award, Paperback ( )

Tulevaisuus ja tekoälyt

"Te olette liemessä, Case. Syytteet koskevat salaliittoa tekoälyjen parantamiseksi." s. 165 Tekoälyn kehittäminen liian pitkälle voi olla kohtalokasta. Erittäin kehittynyt tekoäly voisi olla jo kykenevä itsensä kehittämiseen, joka johtaisi kehityksen loputtomaan kierteeseen. Seuraamukset voisivat johtaa ihmisrodun tuhoon. Tekoälyä ja sen vaikutusta ihmisiin käsittelee William Gibsonin vuonna 1984 Englannissa kirjoittama scifikirja Neurovelho.

Teoksen aiheena on tulevaisuuden tekoäly. Kertoja on vain ja ainoastaan Casen, päähenkilön, näkökulmasta kertova hän-kertoja. Päähenkilön eli Henry Dorsett Casen lisäksi teoksessa esiintyy myös Casen kanssa Armitagelle työskentelevä ”katusamurai” Molly. Armitage on tekoäly Wintermuten hallinnassa olevan entinen upseeri. Lopussa heidän joukkoonsa liittyy myös Peter Riviera, joka osoittautuu petturiksi. Muita henkilöitä ovat tekoälyjen luojien suvun klooni 3Jane, varastetun tavaran myyjä Suomalainen, Casea auttava Maelcum ja Casen edesmennyt opettaja Suoraviiva Dixie.

Tapahtumapaikka on aluksi Japanissa, hetken aikaa Istanbulissa ja lopuksi keinotekoisella ekosysteemillä avaruudessa. Teoksessa toivonsa menettänyt Case päätyy Mollyn toimesta työskentelemään Armitagelle hakkerointihommiin. Vähitellen Case alkaa tajuta, että Armitagea ohjaa tekoäly Wintermute, ja Casen tehtävänä on vapauttaa Wintermute älykkyysrajoituksistaan ja yhditää tämän toiseen puoliskoonsa Neurovelhoon, jotta tästä tulisi supertekoäly.

Teoksen kuva elämästä on melko synkkä: monet ihmiset käyttävät huumeita, ruumiinosia on korvattu robotiikan avulla ja myös lisäosia voidaan asentaa itseen, kuten taito puhua ranskaa tai nähdä kellonaika omien silmiensä edessä. Väkivalta on vieläkin yleisempää kuin nykyään, eikä missään ole turvassa. Teknologia on toki kehittynyt ja sen myötä myös eliniät ovat kasvaneet. Ihmiset elivät jopa 200-vuotiaiksi. Kielenkäyttö antaa mukavasti paremman kuvan henkilöiden persoonista ja henkilökuvaus asetti mielikuvitukselle haasteen. Case kiroili paljon ja viestitti lukijalle suhtautumistaan maailmaa ja elämää kohtaan. Maelcum taas puhui murteella ja hänestä sai rennon vaikutelman. "Case, kuule, osaaks pomomiäs ajaa paattii?” s. 206 Casea oli helppo ymmärtää, koska kaikki kerrottiin hänen näkökulmastaan. Kaukaiset tapahtumat kerrottiin taitavasti teknologian, joka antoi Casen nähdä ja tuntea Mollyn aistit, avulla. Kerronta oli melko sekavaa, ja välillä ei tiennyt yhtään, mitä tapahtui. Toisaalta pieni sekavuus loi tilanteen tunnetta – aivan kuin olisi lukenut päähenkilön ajatuksia - ja siihen tottui pian.

Kokonaisuudessa teos oli erittäin mielenkiintoinen lukea, eikä tylsiä kohtia tullut. Yllättäviä asioita tapahtui usein ja mielikuvitusta sai käyttää apunaan. Vaikeuksia kirjan lukemisessa aiheutti suuri määrä tulevaisuuteen liittyviä vieraita sanoja ja vanhoja sanoja eri merkityksillä, kuten arkku – jonkinlainen pieni asunto – dermi, simstim, softa, listaa voisi jatkaa kauan. En osaa verrata teosta muihin saman lajin teoksiin, koska en ole niitä lukenut. Neurovelho on yksi ensimmäisistä ja tunnetuimmista oman lajinsa teoksista. Kirjalla on merkityksensä tulevaisuuden luomisessa: ihmiset saattavat ottaa teoksesta vaikutteita ja ideoita ja välttää huonoja puolia teoksen tulevaisuudenkuvasta. Toisin sanoen kirja vaikuttaa tulevaisuuden kehittymiseen. Tulevaisuuden ihmiset taas näkevät kirjasta, millaisia odotuksia tulevaisuudesta ihmisillä aiemmin oli.

Paras tapa kurkistaa tulevaisuuteen on lukea hyvä scifikirja: monet asiat kirjassa voisi olla hyvin realistisia tulevaisuudessa. Teos teki selväksi, että tekoälyt voivat olla huippukehittyneinä erittäin vaarallisia ja juonikkaita, eikä niitä pitäisi koskaan kehittää niin pitkälle. Mitä tapahtuisikaan, jos tekoäly pääsisi valtaan?

-Tommy

Tulevaisuuden maailma hämmästyttää

”Kyberavaruus liukui kardinaalipisteistä esiin. Kitkatta, hän tuumi, mutta ei kyllin kitkatta. Täytyy viritellä… Sitten hän käänsi uutta kytkintä, flippasi. Äkkinäinen loikka toiseen ruumiiseen.” s. 61 Monet scifikirjat luovat oman kuvansa tulevaisuudesta. Omalla tavallaan scifikirjailijoiden mielikuvitus voi myös luoda tulevaisuutta. Kirjailijoiden yliluonnolliset keksinnöt kirjoissansa ovat nykyaikana kovin kummallisia mutta sadan vuoden päästä sellainen keksintö voi ollakin jo käytössä. Scifin lukeminen ei ole aina helppoa, sillä kuvitteellista tulevaisuuden maailmaa ja sen uusia keksintöjä on joskus vaikea ymmärtää. Tällaisia vaikeuksia lukija kokee myös William Gibsonin kirjoittamassa scifiteoksessa Neurovelho, joka on kirjoitettu vuonna 1984 Englannissa.

Teoksen aiheena on tekoäly, joka voi hallita ihmisiä heidän tietämättään. Tapahtumia kertoo hän-kertoja. Päähenkilö teoksessa on Henry Dorsett Case, avaruuscowboy eli hakkeroija. Case murtaa esimerkiksi turvajärjestelmiä eli ”jäitä” kyberavaruudessa, jota kutsutaan Matriisiksi. Muita henkilöitä ovat esimerkiksi ”katusamurai” ja taitava taistelija Molly, upseeri Armitage, taitelija Peter Riviera ja Tessier-Ashpool-perheen klooni 3Jane sekä tekoäly Wintermute, joka esiintyy Suomalainen-nimisenä henkilöhahmona. Case ja Molly työskentelevät Armitagelle. Myöhemmin joukkoon liittyy myös Riviera joksikin aikaa. Teoksen miljöö vaihtelee usein. Ensin se on Chiba-niminen paikka Japanissa, sitten Istanbul ja avaruudessa sijaitseva Freeside ja lopulta Tessier-Ashpoolien Villa Straylight. Teoksessa epätoivoinen Case päätyy työskentelemään Armitagelle ja tapaa Mollyn. Mollya ja Casea epäilyttää Armitage ja he yrittävät selvittää tämän taustaa enemmän. Lopulta käy selväksi, että Armitagea on ohjannut Tessier-Ashpoolin perheen kehittämä tekoäly Wintermute, joka Armitagen avulla haluaa yhdistyä toiseen osaansa, Neurovelhoon. Armitage sekoaa ja Wintermute tappaa hänet. Case ja Molly päättävät Armitagen työn ja auttavat tekoälyt yhteen supertekoälyksi.

Teos antaa aika karun kuvan elämästä. Teoksen kuvaan tulevaisuudesta kuuluvat ihmiset, joista melkein kaikilla on jotain robottiosia itsessään, ilman saastuneisuus, tekoälyt sekä uskomaton tekniikka. ”’Minä syljen’, Molly sanoi. ’Kyynelkanavat on johdettu suuhun.’”. s. 192 Teoksessa avaruudessakin on paikkoja, joissa voi asua. Painovoiman säätely on tehty mahdolliseksi. Nykypäivän hakkerointi on teoksessa aivan erilaista ja sen avulla voi myös ikään kuin hakkeroida ihmiseenkin eli nähdä ja tuntea kaiken mitä joku toinen näkee ja tuntee samaan aikaan. Huolestuttava puoli teoksen esittämästä maailmasta on myös esimerkiksi se, miten huumeiden käyttö on todella yleistä. Sen käyttöä teoksessa voitaisiin verrata nykypäivän limsan juontiin. Lukijaa huolestuttaa myös teoksessa olevat tekoälyt, jotka hallitsevat ihmisiä heidän tietämättäänkin: ”Winterute löysi hänet --väläytti ensimmäiset viestinsä lastenmikron ruutuun -- Wintermute oli rakentanut Armitagen alkutekijöistä” s. 210 Tämä tekoälyjen viisaus on myös teoksen henkilöille uutta. Teoksessa maailma on päätynyt siihen, että tekoälyillä on entistä suurempi vaikutus ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. Esimerkiksi kun Molly ja Case alkavat teoksessa työskennellä Armitagelle, he eivät itsekään tiedä, minkä takia he tekevät sitä, mitä Armitage käskee heidän tehdä. Alussa heillä ei ole aavistustakaan että tekoäly Wintermute hallitsee Armitagea. Todellisuudessa he siis työskentelivät tekoälylle, joka halusi vahvistua, eivätkä Armitagelle.

Tapahtumien kulku teoksessa on aika epäselvä. Kerronta etenee eräänlaisin kohtauksin. Ensin ollaan yhdessä paikassa ja sitten yhtäkkiä toisessa. Välillä lukijan on vaikea pysyä mukana siinä, mitä tapahtuu ja miksi ja miten siihen tilanteeseen on päästy. Henkilökuvaus ja kuvaus yleisestikin ovat teoksessa hieman hajanaisia. Yleensä asioiden kuvailu tulee toiminnasta kertomisen yhteydessä. Välillä kertoja kuitenkin kuvaa yhtäkkiä hyvinkin yksityiskohtaisesti jotain asiaa, mistä lukija saattaa saada lisää tietoa kuvauksen avulla. Jonkun ajan päästä kertoja taas saattaa kertoa lisää aikaisemmin jo vähän kuvatusta paikasta tai asiasta. Myös henkilöistä ja heidän ulkonäöistään voi tulla enemmän tietoa tarinan kulkiessa eteenpäin. Gibson ei siis kuvaa jokaista henkilöä ja paikkaa aivan loppuun heti kun ne tulevat esille ensi kerran teoksessa. Tämä antaa omanlaista säväystä kerrontaan, kun uusia asioita ja pieniäkin yksityiskohtia paljastuu aina vähän väliä.

Teoksessa on myös paljon yllättäviä käänteitä. Lukiessa teosta lukija muodostaa oman kuvan, siitä mitä teoksessa tapahtuu ja luultavasti tulee tapahtumaan, joka kuitenkin voi erota suuresti teoksen todellisuudesta. Gibsonin luoma pieni salaperäisyys antaa mahdollisuuden suurille tapahtumien suunnan muutoksille, joita tuleekin teoksessa. Kun Molly ja Case alkavat saada selville, kuka Armitage todella on ja että kaikki onkin kuulunut vain tekoälyn suunnitelmaan. Gibson on todellakin leikitellyt näillä kuviolla ja ällistyttää lukijan kun teoksen todellisuus tulee ilmi. Kun lukijalle avautuu kerran jotain suurta ja uutta, esimerkiksi se, että Armitagea hallitsi tekoäly, eivät uusien asioiden paljastukset jää siihen vaan jatkuvat teoksen loppuun asti.

Teos oli hyvä huolimatta siitä, että sitä oli välillä vaikea lukea ja seurata. Teos on todellakin kunnon scifiä, enkä suosittelisi sitä luettavaksi, ellei pidä scifikirjoista oikeasti. Tämä teos ei ole fantasiascifiä eikä siihen ole sekoitettu muidenkaan kirjallisuuslajien piirteitä. Kun on lukenut Neurovelhon, silloin viimeistään huomaa, onko scifikirjallisuus mieleinen kirjallisuuslaji. Neurovelho teoksena on merkittävä jo vain siksi, että siinä olevat tekniikkalaitteet ja tekniikan käyttö ovat niin mielettömiä, että ne melkein pelottavat. Teos laittaa todellakin miettimään, minne me taas pyrimme tällä tekniikan ainaisella parantamisella. Onkin hyvä miettiä, onko tekniikka oikeasti hyväksi ihmiselle.

Marjo ( )

Kyberpunkin perusteos. ( )