Musta tuuli

Lyhyesti alkuun Clive Cusslerista. Hän siis kirjoittaa Dirk Pitt -nimisestä hemmosta, joka on kuin vedenalainen Indiana Jones. Dirk Pitt -seikkailuja on ehtinyt ilmestyä jo lähemmäs kaksikymmentä. Kahdesta on tehty elokuvakin; Nostakaa Titanic! ja Sahara. Cussler itse on sukeltaja ja hän on perustanut NUMAn. Joskin oikea NUMA ja kirjoissa esiintyvä NUMA ovat hiukan erilaisia. Lisää tietoa voi kaivaa vaikkapa Wikipediasta. Aluksi Cussler kirjoitti Dirk-juttuja yksinään, mutta nyt pari uusinta hän on kirjoittanut yhdessä poikansa Dirk Cusslerin kanssa.

Musta tuuli on siis hyvin tyypillinen genrensä edustaja. Amerikkalainen sankari pelastaa suunnilleen koko maailman, ympärillä pyörii kauniita naisia, rahasta ei ole puutetta ja sankarin ulkonäkö on tietenkin hyvin komea. Sankarilla on pöljä, mutta hyväsydäminen, ystäväkin. Ei kai näistä voi valittaa, kun kerran asiaan kuuluu tällainen sooparakennelma.

Viihdyttävästä tarinasta huolimatta jotain valittamisen aihetta sentään löytyy. On hiton rasittavaa, että isällä ja pojalla on sama nimi: Dirk Pitt. Eihän se muuten haittaa, jos jommalla kummalla on poikkeava kutsumanimi (olisiko Pitty mitään?), mutta kun ei ole niin sekaannuksia pääsee sattumaan. Takakannessa mainittu johtajan titteli kuuluu vanhemmalle Pittille, ei nuoremmalle.

Nuoremman Dirkin kaksoissisar Summer ei ole erityisen rämäpäinen. Hän on varsin stereotypisesti kuvattu sankaritar, jonka sydän sykkii eläimille, on pitkä ja hoikka, hänellä on punaiset hiukset (toisin kuin kaksoisveljensä musta tukka) ja hän on sopivassa suhteessa avuton jättäen tilaa oikealle sankarille – Dirk Pitt nuoremmalle.

Cusslerien vahvuuksiin ei voi laskea dialogia eikä romantiikkaa. Molemmat aiheuttavat lukijalle myötähäpeän luoman kiusaantuneen olon. Dialogi on töksähtelevää ja epäuskottavaa. Romantiikka taas päälleliimatun oloista naurettavaa söpöstelyä. Kirjan loppusanat toimivat loistavana esimerkkinä: “Ei lauttoja”, Dirk nauroi kietaisten toisen käsivartensa Sarahin ympärille. Hän painoi kevyesti kaasua, vanha avoauto hyrräsi matalasti, ja hän ohjasi rehevän puiston halki vaaleanpunertavaan hämärään. Yöh! Ällöä.

Tarinana Musta tuuli oli kuitenkin aikasta hyvä. Terrorismirakennelma luotiin kohtuullisen uskottavasti ja jännitys säilyi ihan viimeisille sivuille saakka. Tässä kirjassa myös luonnon ja meren suojelu tulivat ilahduttavasti esiin olematta mitenkään moralisoivia tai opettavaisia teemoja. Politiikaltakaan ei voinut välttyä, mikä on mielestäni ihan hyvä asia.

Dirk Pitt -jutut ovat siis perushyvää viihdettä genrensä puitteissa. En jaksaisi kahta peräkkäin lukea, mutta esim. kerran tai kaksi vuodessa olisi oikein hyvä annosmäärä.

-Morre- ( )