Vuonna 1919 Adolf Hitler, muudan nälkiintyvä taiteilija ja entinen sotilas, otti osaa epäonnistuneeseen saksalaiseen Kansallissosialismin nimellä tunnettuun ääriliikkeeseen. Tappion jälkeen hän pakkasi kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän alkoi kuvittaa pulp-lehtiä ja kirjoittaa tieteiskirjoja. Tämä on yksi hänen teoksistaan.

Tämähän ei ole romaani. Tämä on temppu. Koko tarina on temppu. Toisaalta nerokkaat temput ja hienot jujut ovat kaiken taiteen perustana, joten ehkäpä tätä voi romaaniksi kutsua. Loistavaksikin jopa. Ongelmana on, että tätä ei oikein voi lukea kuin muita tieteisromaaneita. Ensiksi sitä lukee huumorimielessä: hah hah, Hitler muka kirjoitti jonkun romaanin siitä, miten hän olisi *toivonut* toisen maailmansodan menevän, ja kaikki hahmot pohjautuvat joihinkin tunnettuihin natsijohtajiin. Ja sitten kirjasta huomaa kaikki kahden pennin scifi- ja fantasiakikat. Ja niitä on *paljon*. Ja eikö se olekin karmea totuus: mikä oikeastaan on natsiviihteen ja SFF:n suuri ero? Tämä oli tietenkin Spinradin pointtikin.

Loppujen lopuksi kirja on viihdyttävä, mutta suurin osa viihteestä tulee tarkoituksellisesta ylilyönnistä, mahtipontisuudesta ja tökeröydestä. Se on varoittava esimerkki kaikenlaisista halvoista kirjallisista jipoista mitä fantasiassa ja tieteiskirjallisuudessa ei saisi käyttää, ja myös siitä mitä tapahtuu kun kirjoittaja valaa läpinäkyvästi teokseen omia pöyristyttäviä poliittisia näkemyksiään. Kumpaakin tapahtuu oikeissa kirjoissa, ja näinhän ei saisi olla. ( )