Kirjan lukeminen vuosia sitten oli miellyttävä ja mieleenpainuva kokemus, jopa yllättävä. Kirja ei ollutkaan niin tieteellinen, että se olisi tarvinnut pohjaksi tähtitieteen peruskurssin yliopistossa. Välillä tuntui, kuin olisi lukenut sujuvasanaista romaania. Pidän kirjaa jopa hyvänä hakuteoksena. Sen voi ottaa tarpeen tullen kirjahyllystä ja tarkistaa, mitä tarkoittikaan MHC-kompleksi, mekaaninen turkkilainen, peilineuronit, pimeä energia ja multiversumi. Matematiikka on ainoa todellisuuden kieli mutta Valtaoja kertoo myös puhutun kielen synnystä. Valtaoja esiintyy kirjassa myös ihan inhimillisenä omana itsenään ja kertoo taide- ja kävelyharrastuksistaan.
Tämä kirja on kerta kaikkiaan sekä viihdyttävä että täynnä hauskasti kerrottua tuhtia tietoa. Enpä tiennyt sitäkään, että ihminen on läheisempää sukua salaatinkerälle kuin ripsieliöille. Lopuksi Valtaoja kehottaa ruokkimaan päätään. Se on oikeastaan tosi hyvä neuvo. ( )

Ei niin hyvä kuin Valtaojan ensimmäinen kirja, samaa tasoa toisen kanssa. Hiukan liikaa "tajunnanvirtaa", hyppii asiasta ja aiheesta toiseen ilman, että niillä on selkeää yhteyttä. ( )