Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelujen toimittamiseen, toiminnan parantamiseen, analytiikkaan ja (jos et ole kirjautunut sisään) mainostamiseen. Käyttämällä LibraryThingiä ilmaiset, että olet lukenut ja ymmärtänyt käyttöehdot ja yksityisyydensuojakäytännöt. Sivujen ja palveluiden käytön tulee olla näiden ehtojen ja käytäntöjen mukaista.
It is 1843, and Grace Marks has been convicted for her involvement in the vicious murders of her employer Thomas Kinnear and Nancy Montgomery, his housekeeper and mistress. Some believe Grace is innocent; others think her evil or insane. Now serving a life sentence, Grace claims to have no memory of the murders. Dr. Simon Jordan, an up-and-coming expert in the burgeoning field of mental illness, is engaged by a group of reformers and spiritualists who seek a pardon for Grace. He listens to her story while bringing her closer and closer to the day she cannot remember. What will he find in attempting to unlock her memories? Is Grace a female fiend? A bloodthirsty femme fatale? Or is she the victim of circumstances?… (lisätietoja)
girlunderglass: Both books share the impressive power of beautifully and believably conveying a particular place and time - they make the reader not only understand and love the peculiarities of a particular era, but also temporarily feel part of it.
BookshelfMonstrosity: Based on sensational true crimes of yesteryear, these character-driven historical novels focus on young women whose attempts to escape lives of poverty and abuse lead to violence. Both disturbing, suspenseful books present nuanced psychological portraits of their protagonists.… (lisätietoja)
souloftherose: It's difficult to explain this recommendation without revealing spoilers for either novel. Both are set in the 19th century, feature strong female narrators and concern a crime - and that's all I can say!
BookshelfMonstrosity: The Polished Hoe portrays conditions in 20th-century Jamaica, while Burial Rites focuses on 19th-century Iceland, but these exquisitely detailed literary historical novels explore the lives of unusually intelligent women whose treatment by their masters has resulted in terrible crimes.… (lisätietoja)
rbtanger: Both are historicals about female murderers. And both are equally haunting and mysterious with a good pull at the beginning and a good twist to the end.
1Owlette: Although set at different times and in different countries, both works explore similar themes of isolation, marginalization, and the effect of social pressures upon women's mental states, in haunting, beautiful prose.
Nimeltään Grace perustuu tositapahtumiin. Vuonna 1843 nuori, 15-vuotias palvelustyttö nimeltä Grace Marks tuomittiin elinkautiseen isäntänsä Thomas Kinnearin ja tämän taloudenhoitajan ja rakastajattaren Nancy Montgomeryn kaksoismurhasta. Rikoskumppani, saman talon palveluskuntaan kuuluva James McDermott hirtettiin.
Atwoodin romaanissa Grace on vankina milloin Hullujenhuoneella, milloin Kuritushuoneella, käytöksestään riippuen. Lopulta hyväkäytöksinen Grace pääsee ompelijaksi rikkaaseen perheeseen, missä hänestä kiinnostuu kunnianhimoinen englantilaispsykiatri Simon Jordan. Tohtori Jordan ottaa Gracen tutkimuskohteekseen, ja nainen alkaa kertoa miehelle elämäntarinaansa.
Romaanin rakenne on ovela ja taidokas. Lukujen väliin on ripoteltu aitoja lainauksia tapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoista ja tunnustuksista, joiden puolueettomuudesta ei kuitenkaan voi olla varma. Atwoodin romaani kyseenalaistaa hienosti virallisten asiakirjojen totuudenmukaisuuden asettamalla ne rinnakkain fiktiivisen tulkinnan kanssa. Gracesta välittyy huomattavasti inhimillisempi ja moniulotteisempi kuva hänen oman elämäntarinansa kautta kuin virallisista lähteistä. Moni kirjan sivuhenkilöistä kuitenkin väittää Gracen valehtelevan, joten hänenkin uskottavuutensa jää kysymysmerkiksi.
Kiinnostava ratkaisu Atwoodilta on sekin, että kirjassa ei käy ilmi, milloin kyse on Gracen puheesta tohtori Jordanille ja milloin Gracen omista, ääneen lausumattomista ajatuksista. Tämän vuoksi Gracen muistojen luotettavuutta on vaikea tulkita.
Palvelustytön arki on rankkaa, mutta Grace ei missään vaiheessa itse surkuttele kovaa kohtaloaan vaan hyväksyy roolinsa. Hän kuvailee arkeaan hämmästyttävän yksityiskohtaisesti pyykinpesun vaiheista 1800-luvun Kanadassa ompelemiensa tilkkutäkkien malleihin.
Simon Jordan vaikuttaa aluksi hyväntahtoiselta, innokkaalta psykologinalulta, joka haluaa aidosti auttaa Gracea. Yllättäen tohtorista alkaa paljastua yhä vastenmielisempiä piirteitä. Tarinansa aluksi Grace esimerkiksi kertoo siirtolaisten rankasta laivamatkasta Pohjois-Irlannista Kanadaan. Koko perhe on lähtenyt matkaan: juoppo isä, uupunut äiti ja seitsemän lasta, joista 12-vuotias Grace on vanhin. Olot laivalla ovat hirveät ja kun äiti sairastuu, lääkäri käskee vain rukoilla ja toivoa parasta. Äiti menehtyy ja haudataan mereen, ja Torontoon saapuu yksi murheen murtama, varaton ja viinaan menevä mies äidittömän lapsikatraan kanssa. Surullinen tarina ei kuitenkaan herätä tohtori Jordanissa sympatiaa: ystävälleen ja kollegalleen osoitetussa kirjeessä hän toteaa Gracen lapsuuskokemuksista näin: näissä ei kuitenkaan ole juuri mitään tavallisuudesta poikkeavaa - vain sitä ainaista köyhyyttä, koettelemuksia jne. Lisäksi Jordan esineellistää naisia, väheksyy mielisairaita ihmisiä ja vaikuttaa lievästi narsistiselta tyypiltä.
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista hahmoista on Mary Whitney, nuoren Gracen ystävä ja esikuva. Hän toimii eräänlaisena äidin ja isosiskon korvikkeena Gracelle. Mary on rohkea ja suorasanainen nainen, josta kuitenkin tulee aikansa patriarkaalisen yhteiskunnan ja naisten huonon aseman uhri. Mary Whitneyn hahmo tarjoaa Gracelle eräänlaisen alter egon, joka on ujoa, naiivia ja lempeää Gracea suorasukaisempi.
Grace vaikuttaa tarinan edetessä inhimillisemmältä, empaattisemmalta ja kaikin tavoin vilpittömämmältä hahmolta kuin kukaan muu romaanin henkilöistä, hyvää tarkoittavia rouvia, viisaita pappeja ja koulutettuja psykologeja myöten. Silti Atwood jättää Gracen taitavasti pieneksi arvoitukseksi. Lukijalle jää mahdollisuus tulkita häntä monella tapaa: oliko Grace oikeasti mielisairas ja skitsofreeninen vai paatunut rikollinen ja taitava valehtelija vai pelkkä viaton uhri? Oliko hän syyllinen ja mihin?
Margaret Atwood has always written her characters from the inside out. She knows them: in their hearts, their bones. For many years now she has been a stylist of sensuous power. In Alias Grace she has surpassed herself, writing with a glittering, singing intensity.
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
Whatever may have happened through these years, God knows I speak truth, saying that you lie. —William Morris, "The Defence of Guenevere"
I have no Tribunal. —Emily Dickinson, Letters
I cannot tell you what the light is, but I can tell you what it is not...What is the motive of the light? What is the light? -Eugene Marais The Soul of the White Ant.
Omistuskirjoitus
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
For Graeme and Jess
Ensimmäiset sanat
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
Out of the gravel there are peonies growing.
Alias Grace is a work of fiction, although it is based on reality. (Author's Afterword)
Sitaatit
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
When you are in the middle of a story it isn't a story at all, but only a confusion; a dark roaring, a blindness, a wreckage of shattered glass and splintered wood, like a house in a whirlwind, or else a boat crushed by the icebergs or swept over the rapids, and all aboard powerless to stop it. It's only afterwards that it becomes anything like a story at all. When you are telling it, to yourself or to someone else.
It's 1851. I'll be twenty-four years old next birthday. I've been shut up in here since the age of sixteen. I am a model prisoner, and give no trouble.
Gone mad is what they say, and sometimes Run mad, as if mad is a direction, like west; as if mad is a different house you could step into, or a separate country entirely. But when you go mad you don't go any other place, you stay where you are. And somebody else comes in.
Help is what they offer but gratitude is what they want
Viimeiset sanat
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
It is 1843, and Grace Marks has been convicted for her involvement in the vicious murders of her employer Thomas Kinnear and Nancy Montgomery, his housekeeper and mistress. Some believe Grace is innocent; others think her evil or insane. Now serving a life sentence, Grace claims to have no memory of the murders. Dr. Simon Jordan, an up-and-coming expert in the burgeoning field of mental illness, is engaged by a group of reformers and spiritualists who seek a pardon for Grace. He listens to her story while bringing her closer and closer to the day she cannot remember. What will he find in attempting to unlock her memories? Is Grace a female fiend? A bloodthirsty femme fatale? Or is she the victim of circumstances?
Google Books — Ladataan...
(3.94)
April Group Read - "Alias Grace" (SPOILERS)
2
Atwoodin romaanissa Grace on vankina milloin Hullujenhuoneella, milloin Kuritushuoneella, käytöksestään riippuen. Lopulta hyväkäytöksinen Grace pääsee ompelijaksi rikkaaseen perheeseen, missä hänestä kiinnostuu kunnianhimoinen englantilaispsykiatri Simon Jordan. Tohtori Jordan ottaa Gracen tutkimuskohteekseen, ja nainen alkaa kertoa miehelle elämäntarinaansa.
Romaanin rakenne on ovela ja taidokas. Lukujen väliin on ripoteltu aitoja lainauksia tapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoista ja tunnustuksista, joiden puolueettomuudesta ei kuitenkaan voi olla varma. Atwoodin romaani kyseenalaistaa hienosti virallisten asiakirjojen totuudenmukaisuuden asettamalla ne rinnakkain fiktiivisen tulkinnan kanssa. Gracesta välittyy huomattavasti inhimillisempi ja moniulotteisempi kuva hänen oman elämäntarinansa kautta kuin virallisista lähteistä. Moni kirjan sivuhenkilöistä kuitenkin väittää Gracen valehtelevan, joten hänenkin uskottavuutensa jää kysymysmerkiksi.
Kiinnostava ratkaisu Atwoodilta on sekin, että kirjassa ei käy ilmi, milloin kyse on Gracen puheesta tohtori Jordanille ja milloin Gracen omista, ääneen lausumattomista ajatuksista. Tämän vuoksi Gracen muistojen luotettavuutta on vaikea tulkita.
Palvelustytön arki on rankkaa, mutta Grace ei missään vaiheessa itse surkuttele kovaa kohtaloaan vaan hyväksyy roolinsa. Hän kuvailee arkeaan hämmästyttävän yksityiskohtaisesti pyykinpesun vaiheista 1800-luvun Kanadassa ompelemiensa tilkkutäkkien malleihin.
Simon Jordan vaikuttaa aluksi hyväntahtoiselta, innokkaalta psykologinalulta, joka haluaa aidosti auttaa Gracea. Yllättäen tohtorista alkaa paljastua yhä vastenmielisempiä piirteitä. Tarinansa aluksi Grace esimerkiksi kertoo siirtolaisten rankasta laivamatkasta Pohjois-Irlannista Kanadaan. Koko perhe on lähtenyt matkaan: juoppo isä, uupunut äiti ja seitsemän lasta, joista 12-vuotias Grace on vanhin. Olot laivalla ovat hirveät ja kun äiti sairastuu, lääkäri käskee vain rukoilla ja toivoa parasta. Äiti menehtyy ja haudataan mereen, ja Torontoon saapuu yksi murheen murtama, varaton ja viinaan menevä mies äidittömän lapsikatraan kanssa. Surullinen tarina ei kuitenkaan herätä tohtori Jordanissa sympatiaa: ystävälleen ja kollegalleen osoitetussa kirjeessä hän toteaa Gracen lapsuuskokemuksista näin: näissä ei kuitenkaan ole juuri mitään tavallisuudesta poikkeavaa - vain sitä ainaista köyhyyttä, koettelemuksia jne. Lisäksi Jordan esineellistää naisia, väheksyy mielisairaita ihmisiä ja vaikuttaa lievästi narsistiselta tyypiltä.
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista hahmoista on Mary Whitney, nuoren Gracen ystävä ja esikuva. Hän toimii eräänlaisena äidin ja isosiskon korvikkeena Gracelle. Mary on rohkea ja suorasanainen nainen, josta kuitenkin tulee aikansa patriarkaalisen yhteiskunnan ja naisten huonon aseman uhri. Mary Whitneyn hahmo tarjoaa Gracelle eräänlaisen alter egon, joka on ujoa, naiivia ja lempeää Gracea suorasukaisempi.
Grace vaikuttaa tarinan edetessä inhimillisemmältä, empaattisemmalta ja kaikin tavoin vilpittömämmältä hahmolta kuin kukaan muu romaanin henkilöistä, hyvää tarkoittavia rouvia, viisaita pappeja ja koulutettuja psykologeja myöten. Silti Atwood jättää Gracen taitavasti pieneksi arvoitukseksi. Lukijalle jää mahdollisuus tulkita häntä monella tapaa: oliko Grace oikeasti mielisairas ja skitsofreeninen vai paatunut rikollinen ja taitava valehtelija vai pelkkä viaton uhri? Oliko hän syyllinen ja mihin?
Alkuperäinen arvostelu (