Yksi parhaista muistoistani kirjojen parissa ikinä. Luin kirjan jo nuorena poikana, ihastuin siihen valtavasti, enkä vieläkään ole unohtanut sen mahtavaa kuvausta. En tiedä uskallanko särkeä lumousta lukemalla kirjan uudelleen. Melkein voisin sanoa että kyseessä on kirja, joka muutti elämääni ainakin himpun verran. ( )

Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illassa ei tapahdu juuri mitään ja silti se sisältää niin paljon. Romaanin päähenkilö, perienglantilainen hovimestari Stevens, lähtee automatkalle tapaamaan entistä taloudenhoitajaa, miss Kentonia. Matkallaan hän muistelee ja pohtii seikkaperäisesti elämäänsä lordi Darlingtonin hovimestarina ja kuvailee yrityksiään sopeutua nykyisen isäntänsä, amerikkalaisen liikemiehen modernimpiin käsityksiin taloudenpidosta ja hovimestarin asemasta.

Romaanin kerronta piirtää niin tarkan kuvan Stevensistä, että huomasin välillä pitäväni häntä oikeana ihmisenä fiktiivisen hahmon sijaan! Välillä hän puhuttelee lukijaakin ja pahoittelee rönsyilevää tarinointiaan niin kuivakan kohteliaasti, että tulee ihan sellainen olo niin kuin olisi itsekin vanhan, englantilaisen hovimestarin palveltavana! Järkähtämättömän uskollisena hän ei vahingossakaan sano pahaa sanaa entisestä isännästään vaan puolustaa lordi Darlingtonia henkeen ja vereen. Lukijalle kuitenkin paljastuu vähitellen, että lordin kiinnostuksenkohteet sotienvälisenä aikana olivat moraalisesti melko arveluttavia.

Rivien välistä voi aavistaa, että Stevens oli todellisuudessa myös syvästi pettynyt isäntäänsä ja ehkä myös hieman itseensä. Stevens uhraa koko elämänsä pyrkimykselle palvella lordia moitteettomasti ja epäitsekkäästi, arvokkaasti, kuten suuren hovimestarin kuuluukin. Velvollisuudet menevät aina tunteiden ja yksityiselämän edelle. Kun lordin todellinen puoli paljastuu, myös Stevensin elämäntehtävä ja tarkoitus joutuu kyseenalaiseksi.

Stevensin kertojanääni ei kuitenkaan ole katkera vaan aina asiallinen. Menneisyyteen mahtuu monia hyviäkin muistoja. Hovimestarin pikkutarkkoja velvollisuuksia ja yläluokkaisen kartanon ylläpitoa kuvaillaan romaanissa tarkkaan. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja entisaikojen jäykkä ja palvelualtis hovimestari alkaa olla erikoinen harvinaisuus, jota ei enää kaivata. Stevensin pitkä päivä lähestyy surumielistä iltaansa.

Olen lukenut romaanin jo muutama vuosi sitten, mutta luin sen nyt uudestaan. Ensimmäisellä lukukerralla se tuntui jotenkin pitkäveteiseltä ja raskaalta, mutta nyt pidin kirjan hitaasta kerronnasta ja tunnelmasta paljon enemmän. Elokuva on tullut myös katsottua muutamaan otteeseen; Anthony Hopkins on ilmetty hovimestari Stevens!

Alkuperäinen arvostelu ( )