Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelujen toimittamiseen, toiminnan parantamiseen, analytiikkaan ja (jos et ole kirjautunut sisään) mainostamiseen. Käyttämällä LibraryThingiä ilmaiset, että olet lukenut ja ymmärtänyt käyttöehdot ja yksityisyydensuojakäytännöt. Sivujen ja palveluiden käytön tulee olla näiden ehtojen ja käytäntöjen mukaista.
"Anna Kareninan ja kreivi Vronskin intohimoinen tarina on maailman hienoimpia rakkausromaaneja. Anna Karenina elää ilottomassa avioliitossa ylhäisen pietarilaisen virkamiehen Kareninin kanssa. Kun hän kohtaa elegantin ja miehekkään kaartinupseerin kreivi Vronskin, se merkitsee hänen toimettoman, rauhallisen elämänsä loppua, voittamatonta intohimoa ja huumaavaa onnea, johon kuitenkin kätkeytyy jo tulevan murhenäytelmän siemen. Rakkaustarinan taustalle Tolstoi on luonut unohtumattoman kuvan 1870-luvun Venäjästä, Pietarista ja Moskovasta, maaseudusta aateliskartanoineen ja talonpoikaistiloineen, tsaarinajan kaikista säädyistä, ihmiskohtaloista joita vain hänen kaltaisensa kertojamestari on pystynyt elävöittämään." -- (WSOY)… (lisätietoja)
luzestrella: when I got to the middle of the book I was shocked. It seens like the climax of all the main conclicts were already there. Why didn't the author cut the novel right there with that happy ending?
Unnusual for a ficcion novel indeep. But for that particular reason, for me it has it's charm.
The other half of the novel goes on describing what happened with the characters after they got what they wanted.… (lisätietoja)
andejons: Similar premises: married, upper class women fall in love with men of less than perfect moral standing. The outcomes are very different though.
pingdjip: Like Tolstoy, Faber goes under his characters' skin, ponders their social manoeuvering, and follows the pitfalls and triumphs of their lives. Difference: Faber is funny and sometimes provocative and teasing in a "postmodern" way.
Anna Karenina ja Vronski kuuluvat maailmankirjallisuuden kuolemattomiin rakastavaisiin. Leo Tolstoin väkevä suurromaani vetoaa yhä lukijoihin suurilla tunteillaan ja kaikenvoittavalla intohimollaan. Lukijan silmien eteen avautuu mennyt maailma kaikessa loistossaan: 1800-luvun pietarilaiset seurapiirit, ratsastuskilpailut ja metsästysretket - tuo ihana joutilaisuus, jonka unenomaisessa verkkaisuudessa uinuvat salatut tunnekuohut.
Oma arvio: Tämä järeä, tuhatsivuinen pumaska, on pitänyt minua otteessaan muutaman viimeisen viikon. Olen joskus teininä lukenut tämän, mutta nyt erästä kurssia varten ajattelin lukaista tämän uudestaan. Kävi ilmi, etten muistanut tästä mitään muuta kuin Annan traagisen loppuratkaisun, mitä en tässä arviossa aio peitellä. Joten jos et tiedä, miten Anna Karenina päättyy ja haluat säästää itsellesi yllätyksen, niin lopeta lukeminen tähän.
Anna Karenina kutoutuu kolmen avioliiton ympärille. Annan ja Karenin, Stivan (Annan veli) ja Dollyn, ja Levinin (Stivan ystävä) ja Kittyn (Dollyn sisko). Jokainen liitto on omanlaisensa ja niiden(kin) kuvauksissa näkyy Tolstoin vahvuus ja se, miksi Anna Karenina on klassikko - kuvaukset ovat ajattomia. Tuskin avioliittojen/ihmissuhteiden tunnesisällöt ovat juurikaan muuttuneet reilun sadan vuoden aikana.
Eniten tämä osoittaa sen, ettei asiat ole niin mustavalkoisia. Anna olisi hirvittävän helppo tuomita; avioliiton rikkoja, pettäjä, lapsensahylkääjä! Mikä kamala eukko! Vaiko sittenkään? Anna herättää kysymyksen siitä, että miten elämä tulisi elää. Muita vaiko itseään varten? Annan ja Karenin liitto ei ole onnellinen. Anna on näennäisesti valinnut kyllä itse miehensä, nuorena neitona ja seurapiirien ja aseman paineen alla. Karenin on jäykkä, velvollisuudentuntoinen kiireestä kantapäähän, mutta jollakin tapaa yhtä tunteellinen kuin puupökkelö. Hän kyllä rakastaa Annaa, mutta ei osaa sitä näyttää. Anna on luonteeltaan toisenlainen. Hän tarvitsisi rakkautta niin että se myös näkyy. Tämä karikoittaa lopulta Annan ja Vronskinkin suhteen. Anna on kuin rikas tyttörukka; hän on ihailtu, suurmaailman nainen. Tyylikäs, kaunis, elegantti, hienostunut - suorastaan täydellinen. Mutta vailla rakkautta. Kun Vronski saapuu Annan elämään, Anna ikään kuin leimahtaa iloiseen elämänliekkiin, mutta polttaa itsensä loppuun. Seurauksena on traaginen itsemurha. Olen tulkinnut, että Anna sairastui masennukseen. Hän ei saanut Kareninilta avioeroa, hän ei saanut tavata poikaansa, hän ei voinut luottaa Vronskiin ja pelkäsi tämän hylkäävän itsensä koska hyvänsä. Seurapiireihin ei Annalla ollut enää asiaa, vaan häntä halveksittiin ja inhottiin. Hän ei osannut kiintyä tyttäreensä, Vronskin ja hänen lapseen. Vähemmästäkin sitä sairastuu.
En tiedä voiko Annan tarinaa pitää opetuksena siitä, ettei pidä mennä rikkomaan avioliittoa. Tolstoi maalaa kuvan siitä, että Pietarin seurapiirissä avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat yleisiä ja ihan hyväksyttäviä niin kauan, kun virallisen avioliiton kulissit pysyvät pystyssä. Koko romaani lähtee liikkeelle siitä, kuinka Stivan salasuhde kotiopettajattareen on paljastunut Dollylle. Ironista kyllä, Anna pelastaa heidän liittonsa. Dolly ei tunnu olevan niin paljon murheissaan pettämisestä, kuin siitä että kyseessä oli heille palkattu kotiopettajatar ja nyt suhde tuli hänen tietoonsa. Stivan ja Dollyn suhde on mielestäni kaikkein hilpein. Se on lämmin, perhekeskeinen (heillä on viisi lastakin) eikä pettämiset ja rahahuolet paljoa paina. Se ei näyttäydy ihannesuhteena, mutta tavallisena siihen aikaan ja ympäristöön liittyen.
Levin ja Kitty saavat toisensa vasta kirjan puolivälistä alkaen. Tolstoi näyttää, kuinka ihastutaan, rakastutaan, kositaan, mennään naimisiin ja saadaan ensimmäinen lapsi. Tunteikasta aikaa! Levin ja Kitty välillä suorastaan tuskastuttivat kaltaistani jäyhää suomalaista. Suomalaiseen mieheen verrattuna Levin on varsinainen elävä tunnesäkki. Kaikki tunteet kuohahtavat hänessä hyvin voimakkaina. Mustasukkaisuus, itku, rakkaus, häpeä, ilo, ylpeys... Välillä teki mieli sanoa, että 'ota iisisti, hyvä mies!' Vastaavan tunnekuohuisen piirteen olen huomannut muissakin venäläisissä teoksissa. Esim. Gogolin Kuolleet sielut -romaanissa miehet kyynelehtivät ilosta ja surusta hyvinkin avoimesti. Kyseessä lienee slaavilainen piirre, joka tuntuu oudolta minun näkövinkkelistäni. (Samaa olen havainnut kirjallisuudessa myös espanjalaisissa miehissä.)
Anna Karenina on klassikkona täydellinen. Silti annoin tälle LibraryThingissä "vain" neljä tähteä. Paikoin tässä oli hiukan liikaa esim. maatalouspolitiikan pohdintaa minun makuuni. Myös viimeinen osa (kirja on jaettu kahdeksaan osaan), joka käsittelee tapahtumia Annan itsemurhan jälkeen, jäi hiukan latteaksi. Tästä riittäisi vielä kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, mutta tuntuu että tässäkin on jo liikaa lätinää. Pidin kuitenkin Anna Kareninasta paljon ja tulen varmasti lukemaan tämän vielä uudestaan. Tällä kertaa haluan suositella tätä erityisesti niille, jotka ovat kerkeitä arvostelemaan toisten avioliittoa ja mahdollista pettämistä ulkopuolisena asianosaisena. Vaikka nykyään aika on toinen, on Anna Kareninan viesti tässä suhteessa ajaton; kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Kaksi hilpeää yksityiskohtaa jäi mieleeni erityisesti, jotka eivät liity tarinaan sinänsä. Jokainen on varmasti kuullut karppauksesta, eli vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Moni pitää sitä nykyajan humpuukina, mutta virnistelin itsekseni, kun Vronski pitää linjoistaan huolta välttelemällä sokereita ja valkoisia jauhoja. Karppaus on siis ollut tunnettua jo 1800-luvulla! Toinen yksityiskohta on kukahtava käki, jolle olemme mieheni kanssa naureskelleet monena iltana. Anna Karenina, s. 200:
Joen takaa kuului käki. Se kukahti kaksi kertaa tavallisella äänellä, mutta sitten sen ääni sorahti ja käki häkeltyi ja sekaantui.
Kukahtavasta ja sekoilevasta käestä oli meille tosiaan paljon hupia. Anna Karenina noin muuten ei ole huumoriteos.
Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
Sitaatit
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
"Respect was invented to cover the empty place where love should be." [Anna, p744 (2000)]
"He has long ceased loving me. And where love stops, hatred begins." [Anna, p763 (2000)]
Every minute of Alexei Alexandrovich's life was occupied and scheduled. And in order to have time to do what he had to do each day, he held to the strictest punctuality. 'Without haste and without rest' was his motto. [p109 (2000)]
Every man, knowing to the smallest detail all the complexity of the conditions surrounding him, involuntarily assumes that the complexity of these conditions and the difficulty of comprehending them are only his personal, accidental peculiarity, and never thinks that others are surrounded by the same complexity as he is. [p302 (2000)]
Vronsky meanwhile, despite the full realization of what he had desired for so long, was not fully happy. He soon felt that the realization of his desire had given him only a grain of the mountain of happiness he had expected. It showed him the the eternal error people make in imagining that happiness is the realization of desires. [...] He soon felt arise in his soul a desire for desires, an anguish. [p465 (2000)]
He [Levin] was happy, but, having entered upon family life, he saw at every step that it was not what he had imagined. [p479 (2000)]
There are no conditions to which a person cannot grow accustomed, especially if he sees that everyone around him lives in the same way. [p706 (2000)]
"If you look for perfection, you will never be satisfied. And it's true, as papa says, ---- that when we were brought up there was one extreme --- we were kept in the basement, while our parents lived in the best rooms; now its just the other way --- the parent are in the wash-house, while the children are in the best rooms. Parents now are not expected to live at all, but to exist altogether for their children." [Natalia; p618)
“Vronsky’s life was particularly happy in that he had a code of principles, which defined with unfailing certitude what he ought and what he ought not to do. This code of principles covered only a very small circle of contingencies, but then the principles were never doubtful and Vronsky, as he never went outside that circle, had never had a moment’s hesitation about doing what he ought to do. These principles laid down as invariable rules: that on must pay a card debt, but one need not pay a tailor; that one must never tell a lie to a man, but one may to a woman; that one must never cheat anyone, but one may cheat a husband; that one must never pardon an insult, but one may give one, and so on. These principles were possibly not reasonable and not good, but they were of unfailing certainty, and so long as he adhered to them, Vronsky felt that his heart was at peace and he could hold his head up.”
But I'm glad you'll see me as I am. Above all, I wouldn't want people to think that I want to prove anything. I don't want to prove anything, I just want to live; to cause no evil to anyone but myself. I have that right, haven't I?
It's a vicious circle. Women are deprived of rights because of their lack of education, and their lack of education comes from having no rights. We mustn't forget that the subjection of women is so great and so old that we often refuse to comprehend the abyss that separates them from us.
Viimeiset sanat
Samoin kuin ennenkin suutun Ivan-kuskille, samalla tavoin riitelen ja sanon sopimattomasti ajatukseni, samoin pysyy muuri minun sisimpäni kaikkein pyhimmän ja muiden – myös oman vaimoni – välillä, samoin syyttelen vastedeskin vaimoani oman pelkoni vuoksi ja kadun sitä, yhtälailla en ymmärrä järjelläni sitä, miksi rukoilen ja kuitenkin rukoilen yhä – mutta nyt minun elämäni, koko elämäni – riippumatta siitä mitä minulle tapahtuu – ei ole ilman tarkoitusta kuten ennen, vaan sen joka ainoalla hetkellä on selvä tarkoitus – hyvyys – ja minulla on valta sijoittaa se elämääni.
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
This is the work for the complete Anna Karenina. Please do not combine with any of the works representing the individual volumes (see combination rules regarding part/whole issues for details), or with abridged versions. Thank you.
Please keep the Norton Critical Edition un-combined with the rest of them – it is significantly different with thorough explanatory annotations, essays by other authors, and reviews by other authors. Thank you.
Julkaisutoimittajat
Kirjan kehujat
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta.Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
"Anna Kareninan ja kreivi Vronskin intohimoinen tarina on maailman hienoimpia rakkausromaaneja. Anna Karenina elää ilottomassa avioliitossa ylhäisen pietarilaisen virkamiehen Kareninin kanssa. Kun hän kohtaa elegantin ja miehekkään kaartinupseerin kreivi Vronskin, se merkitsee hänen toimettoman, rauhallisen elämänsä loppua, voittamatonta intohimoa ja huumaavaa onnea, johon kuitenkin kätkeytyy jo tulevan murhenäytelmän siemen. Rakkaustarinan taustalle Tolstoi on luonut unohtumattoman kuvan 1870-luvun Venäjästä, Pietarista ja Moskovasta, maaseudusta aateliskartanoineen ja talonpoikaistiloineen, tsaarinajan kaikista säädyistä, ihmiskohtaloista joita vain hänen kaltaisensa kertojamestari on pystynyt elävöittämään." -- (WSOY)
Google Books — Ladataan...
(4.14)
Anna Karenina Group Read 2013
4
Oma arvio:
Tämä järeä, tuhatsivuinen pumaska, on pitänyt minua otteessaan muutaman viimeisen viikon. Olen joskus teininä lukenut tämän, mutta nyt erästä kurssia varten ajattelin lukaista tämän uudestaan. Kävi ilmi, etten muistanut tästä mitään muuta kuin Annan traagisen loppuratkaisun, mitä en tässä arviossa aio peitellä. Joten jos et tiedä, miten Anna Karenina päättyy ja haluat säästää itsellesi yllätyksen, niin lopeta lukeminen tähän.
Anna Karenina kutoutuu kolmen avioliiton ympärille. Annan ja Karenin, Stivan (Annan veli) ja Dollyn, ja Levinin (Stivan ystävä) ja Kittyn (Dollyn sisko). Jokainen liitto on omanlaisensa ja niiden(kin) kuvauksissa näkyy Tolstoin vahvuus ja se, miksi Anna Karenina on klassikko - kuvaukset ovat ajattomia. Tuskin avioliittojen/ihmissuhteiden tunnesisällöt ovat juurikaan muuttuneet reilun sadan vuoden aikana.
Eniten tämä osoittaa sen, ettei asiat ole niin mustavalkoisia. Anna olisi hirvittävän helppo tuomita; avioliiton rikkoja, pettäjä, lapsensahylkääjä! Mikä kamala eukko!
Vaiko sittenkään? Anna herättää kysymyksen siitä, että miten elämä tulisi elää. Muita vaiko itseään varten? Annan ja Karenin liitto ei ole onnellinen. Anna on näennäisesti valinnut kyllä itse miehensä, nuorena neitona ja seurapiirien ja aseman paineen alla. Karenin on jäykkä, velvollisuudentuntoinen kiireestä kantapäähän, mutta jollakin tapaa yhtä tunteellinen kuin puupökkelö. Hän kyllä rakastaa Annaa, mutta ei osaa sitä näyttää.
Anna on luonteeltaan toisenlainen. Hän tarvitsisi rakkautta niin että se myös näkyy. Tämä karikoittaa lopulta Annan ja Vronskinkin suhteen. Anna on kuin rikas tyttörukka; hän on ihailtu, suurmaailman nainen. Tyylikäs, kaunis, elegantti, hienostunut - suorastaan täydellinen. Mutta vailla rakkautta. Kun Vronski saapuu Annan elämään, Anna ikään kuin leimahtaa iloiseen elämänliekkiin, mutta polttaa itsensä loppuun. Seurauksena on traaginen itsemurha.
Olen tulkinnut, että Anna sairastui masennukseen. Hän ei saanut Kareninilta avioeroa, hän ei saanut tavata poikaansa, hän ei voinut luottaa Vronskiin ja pelkäsi tämän hylkäävän itsensä koska hyvänsä. Seurapiireihin ei Annalla ollut enää asiaa, vaan häntä halveksittiin ja inhottiin. Hän ei osannut kiintyä tyttäreensä, Vronskin ja hänen lapseen. Vähemmästäkin sitä sairastuu.
En tiedä voiko Annan tarinaa pitää opetuksena siitä, ettei pidä mennä rikkomaan avioliittoa. Tolstoi maalaa kuvan siitä, että Pietarin seurapiirissä avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat yleisiä ja ihan hyväksyttäviä niin kauan, kun virallisen avioliiton kulissit pysyvät pystyssä. Koko romaani lähtee liikkeelle siitä, kuinka Stivan salasuhde kotiopettajattareen on paljastunut Dollylle. Ironista kyllä, Anna pelastaa heidän liittonsa. Dolly ei tunnu olevan niin paljon murheissaan pettämisestä, kuin siitä että kyseessä oli heille palkattu kotiopettajatar ja nyt suhde tuli hänen tietoonsa.
Stivan ja Dollyn suhde on mielestäni kaikkein hilpein. Se on lämmin, perhekeskeinen (heillä on viisi lastakin) eikä pettämiset ja rahahuolet paljoa paina. Se ei näyttäydy ihannesuhteena, mutta tavallisena siihen aikaan ja ympäristöön liittyen.
Levin ja Kitty saavat toisensa vasta kirjan puolivälistä alkaen. Tolstoi näyttää, kuinka ihastutaan, rakastutaan, kositaan, mennään naimisiin ja saadaan ensimmäinen lapsi. Tunteikasta aikaa! Levin ja Kitty välillä suorastaan tuskastuttivat kaltaistani jäyhää suomalaista. Suomalaiseen mieheen verrattuna Levin on varsinainen elävä tunnesäkki. Kaikki tunteet kuohahtavat hänessä hyvin voimakkaina. Mustasukkaisuus, itku, rakkaus, häpeä, ilo, ylpeys... Välillä teki mieli sanoa, että 'ota iisisti, hyvä mies!'
Vastaavan tunnekuohuisen piirteen olen huomannut muissakin venäläisissä teoksissa. Esim. Gogolin Kuolleet sielut -romaanissa miehet kyynelehtivät ilosta ja surusta hyvinkin avoimesti. Kyseessä lienee slaavilainen piirre, joka tuntuu oudolta minun näkövinkkelistäni. (Samaa olen havainnut kirjallisuudessa myös espanjalaisissa miehissä.)
Anna Karenina on klassikkona täydellinen. Silti annoin tälle LibraryThingissä "vain" neljä tähteä. Paikoin tässä oli hiukan liikaa esim. maatalouspolitiikan pohdintaa minun makuuni. Myös viimeinen osa (kirja on jaettu kahdeksaan osaan), joka käsittelee tapahtumia Annan itsemurhan jälkeen, jäi hiukan latteaksi.
Tästä riittäisi vielä kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, mutta tuntuu että tässäkin on jo liikaa lätinää. Pidin kuitenkin Anna Kareninasta paljon ja tulen varmasti lukemaan tämän vielä uudestaan. Tällä kertaa haluan suositella tätä erityisesti niille, jotka ovat kerkeitä arvostelemaan toisten avioliittoa ja mahdollista pettämistä ulkopuolisena asianosaisena. Vaikka nykyään aika on toinen, on Anna Kareninan viesti tässä suhteessa ajaton; kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Kaksi hilpeää yksityiskohtaa jäi mieleeni erityisesti, jotka eivät liity tarinaan sinänsä. Jokainen on varmasti kuullut karppauksesta, eli vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Moni pitää sitä nykyajan humpuukina, mutta virnistelin itsekseni, kun Vronski pitää linjoistaan huolta välttelemällä sokereita ja valkoisia jauhoja. Karppaus on siis ollut tunnettua jo 1800-luvulla!
Toinen yksityiskohta on kukahtava käki, jolle olemme mieheni kanssa naureskelleet monena iltana. Anna Karenina, s. 200:
Joen takaa kuului käki. Se kukahti kaksi kertaa tavallisella äänellä, mutta sitten sen ääni sorahti ja käki häkeltyi ja sekaantui.
Kukahtavasta ja sekoilevasta käestä oli meille tosiaan paljon hupia. Anna Karenina noin muuten ei ole huumoriteos.
-Morre- (