Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelujen toimittamiseen, toiminnan parantamiseen, analytiikkaan ja (jos et ole kirjautunut sisään) mainostamiseen. Käyttämällä LibraryThingiä ilmaiset, että olet lukenut ja ymmärtänyt käyttöehdot ja yksityisyydensuojakäytännöt. Sivujen ja palveluiden käytön tulee olla näiden ehtojen ja käytäntöjen mukaista.
When Mr. Dashwood dies, he leaves his second wife and her three daughters at the mercy of his son and heir, John. John's wife convinces him to turn his step-mother and half-sisters out, and they move to a country cottage, rented to them by a distant relative. In their newly reduced circumstances Elinor and Marianne, the two eldest daughters, wrestle with ideas of romance and reality and their apparent opposition to each other. Elinor struggles in silent propriety, while Marianne is as violently romantic as her ideals. Life, however, teaches the girls to balance sense and sensibility in their approach to love and marriage.
Sense and Sensibility was Jane Austen's first novel to be published, in 1811. It has been adapted for film and television many times, most notably in Ang Lee's 1995 film adaptation.
Luin tämän AustenAIO-foorumin kinkereille. Aikaisemmin olin sen lukenut sen lukioikäisenä. Silloin en siitä erikoisemmin piitannut. Se tuntui hivenen tapahtumaköyhältä ja tylsältä, enkä juurikaan lämmennyt Austenin tyylille.
Nyt oli mukava lukea tätä muiden kanssa ja lukea muiden kommentteja ja näkemyksiä tekstiin. Kirjan aikakausi on minulle vieraampi, sen tavat ja säännöt oudot ja ehkä ne seikat ovat tehneet minulle Austenin vieraammaksi. Tällä kertaa onnistuin pääsemään näiden asioiden yli ja todella nautin Austenin kielestä ja tyylistä kirjoittaa.
Tarinassakaan ei periaatteessa ole mitään vikaa. Itse suosin enemmän toimintaa. Loppu oli kaikin puolin tyydyttävä, mutta itse koin sen hieman tylsäksi ja vaisuksi. Se ei ollut niin tylsä kuin inhoamani Mansfield Parkin, mutta jollain tavalla se olisi kaivannut enemmän särmää.
Ei minua varmaan vielä voi Austenin faniksi sanoa, mutta olen oppinut näistä pitämään ja kyllä ne kestävät uudelleen lukemista (ainakin näin yli kymmenen vuoden välein). Nyt tekisi melkein mieli kokeilla Ylpeyttä ja ennakkoluuloa tai sitä inhoamaani Mansfield Parkia. Ja ehkä vaihteeksi suomeksi. ( )
Dashwoodin perhe oli elänyt Sussexin kreivikunnassa pitkään.
Sitaatit
Viimeiset sanat
Bartonin ja Delafordin välillä pidettiin läheisten perhetunteiden sanelemaa yhteyttä – eikä tule pitää vähäarvoisena Elinorin ja Mariannen onnen ja ansioiden joukossa sitäkään, että kaksi sisarta, jotka asuivat melkein toistensa näköpiirissä, osasivat elää joutumatta riitoihin keskenään tai tuottamatta vihanpitoa aviomiesten välille.
When Mr. Dashwood dies, he leaves his second wife and her three daughters at the mercy of his son and heir, John. John's wife convinces him to turn his step-mother and half-sisters out, and they move to a country cottage, rented to them by a distant relative. In their newly reduced circumstances Elinor and Marianne, the two eldest daughters, wrestle with ideas of romance and reality and their apparent opposition to each other. Elinor struggles in silent propriety, while Marianne is as violently romantic as her ideals. Life, however, teaches the girls to balance sense and sensibility in their approach to love and marriage.
Sense and Sensibility was Jane Austen's first novel to be published, in 1811. It has been adapted for film and television many times, most notably in Ang Lee's 1995 film adaptation.
Google Books — Ladataan...
(4.1)
Discussion Thread: Sense and Sensibility
6
Nyt oli mukava lukea tätä muiden kanssa ja lukea muiden kommentteja ja näkemyksiä tekstiin. Kirjan aikakausi on minulle vieraampi, sen tavat ja säännöt oudot ja ehkä ne seikat ovat tehneet minulle Austenin vieraammaksi. Tällä kertaa onnistuin pääsemään näiden asioiden yli ja todella nautin Austenin kielestä ja tyylistä kirjoittaa.
Tarinassakaan ei periaatteessa ole mitään vikaa. Itse suosin enemmän toimintaa. Loppu oli kaikin puolin tyydyttävä, mutta itse koin sen hieman tylsäksi ja vaisuksi. Se ei ollut niin tylsä kuin inhoamani Mansfield Parkin, mutta jollain tavalla se olisi kaivannut enemmän särmää.
Ei minua varmaan vielä voi Austenin faniksi sanoa, mutta olen oppinut näistä pitämään ja kyllä ne kestävät uudelleen lukemista (ainakin näin yli kymmenen vuoden välein). Nyt tekisi melkein mieli kokeilla Ylpeyttä ja ennakkoluuloa tai sitä inhoamaani Mansfield Parkia. Ja ehkä vaihteeksi suomeksi. (