Graafinen kuvaus yhteiskunnasta jossa järjestelmällisesti tuotetaan ja syödään ihmislihaa. Sikäli epäuskottava, että ihmiset eivät todennäköisesti ihan vähällä pääsisi sen yli että lihasta on tunnistettavissa että se tulee ihmisestä (esim. muoto). Toisekseen, kuinka todennäköistä olisi, että vegaaninen ruokavalio ei kuitenkin olisi se houkuttelevampi vaihtoehto? Jotenkin on vaikea sulattaa että ihmiset hyvillä mielin popsivat omia lajikumppaneitaan.

***seuraava osuus sisältää juonipaljastuksia***

No, jos nyt oletetaan että näin kaikesta huolimatta käy, on kirjan päähenkilö surullinen vähemmistövegaani. Hän on asumuserossa menetettyään lapsen, isä on huonossa kunnossa, työ on perseestä, siskon perhekin on ääliöitä ja hän haikailee menneen maailman perään jossa sai paijata koiranpentuja ja käydä eläintarhassa. Hän saa tietysti lahjaksi "pään" eli ruhon, jota ei halua syödä. No mitä mies tekee ruholla jota ei halua syödä? Hän raiskaa sen. No niinpä tietenkin. No mitä siitä seuraa, juuri se mitä saattaa arvatakin. Josta taas seuraa juuri se mitä saattoi arvatakin.

No, oli tämä kuitenkin erilainen lukukokemus. Vähän välillä ällötti, vaikka ällötyskynnykseni on aika korkealla. ( )

Hyytävä kertomus tulevaisuuden maailmasta, jossa ruton kaltainen tauti on pakottanut luopumaan eläinten syönnistä ja korvaavaksi proteiinin lähteeksi on otettu "erikoisliha" eli toinen puoli ihmiskunnasta. Aika näyttää, tuleeko Rotukarjasta samanlainen klassikko kuin esim. Orwellin kirjasta 1984 tai Bradburyn Uljaasta uudesta maailmasta.