Viimeisen toivomuksen novellit toimivat hyvin itsenäisinä ja erikseen luettavina kertomuksina. Ikään kuin punaisena lankana läpi kirjan on siroteltu ”Järjen ääni” -otsikolla moniosainen kertomuskokonaisuus, jonka osilla on oma novellimainen juonensa, mutta joka tuo tervetullutta jatkuvuutta irrallisiin kertomuksiin.

Noituri-sarjan universumista tekevät mielenkiintoisen ja monesti vaarallisenkin yliluonnolliset olennot, muut älylliset lajit (haltiat), taikavoimat ja muinaiset uskonnot. Fantasiateemat herättelevät välillä miettimään tosimaailman ilmiöitä, itselleni heräsi ajatuksia esimerkiksi uskonnon ja tieteen suhteesta.

Päähenkilö, noituri Geralt, ei pelkästään tapa hirviöitä, vaan käyttää järkeään ja luovuuttaan erilaisten ratkaisujen löytämiseksi asiakkaidensa ongelmiin. Työtapaturmilta ei vältytä, eikä Geraltin työ ole koskaan liian helppoa. Geraltia ei kuvata myöskään moraalisesti ylivertaisena, vaan lopputuloksena on mukavan realistinen ja moniuloitteinen pääsankari, jota voi kuitenkin sankariksi tituleerata.

Noituri-sarjan ensimmäinen osa ei erityisemmin kolahtanut minuun, vaan tuntui tavallaan peruskauralta, mutta haluan kuitenkin jatkaa tästä sarjaa vielä eteenpäin. (Lue koko arvostelu blogissani) ( )

Kokoelma satuja ja tarinoita aikuisille, ei niinkään yhtenäinen kertomus. Ihan hauskoja viittauksia perinteisiin satuihin ja kansantarinoihin, mutta vähän turhan lapsellinen minun makuuni. En pitänyt käännöksestä juurikaan, mutta puolaksikaan en voi lukea. Ehkä luen tätä lisää joskus, mutta tämän perusteella sarja ei mene lukulistan kärkeen. Kevyttä ja nopeaa luettavaa, helppo. Voi toimia välipalana tai jos ei osaa päättää mitä seuraavaksi lukisi. ( )

Geralt on noituri - vaativan ja mystisen koulutuksen saanut mies jonka kutsumus on tehdä selvää hirviöistä ja hirviön näköisistä ilmestyksistä, reilua maksua vastaan. Vai onko näin? Elämähän ei luonnollisesti ole aina ihan kristallinkirkasta. Aina ei voi sanoa ketkä oikeastaan ovat niitä suurimpia hirviöitä, ne oikeat hirviöt vai ihmiset jotka haluavat hirviöitä tieltään.

Viimeinen toivomus on hyvä kokoelma mielenkiintoisia tarinoita, joissa ei oikein voi luottaa fantasian konventioihin täydellisesti. Miljöö on mielenkiintoinen, päähahmot mieleenpainuvia. Tarinoissa on hyvä tasapaino dramaattisuuden, toiminnallisuuden ja komiikan välillä - näitä tarinoita voi lukea, odottipa niiltä sitten mitä hyvänsä. Kokoelma oikeastaan ravisteli hieman skeptisyyttäni: modernin fantasian ei missään nimessä tarvitse muotoutua tuhatsivuisten ovistoppareiden kymmenosaisiksi sarjoiksi, vaan kompaktimmassa novellimuodossakin voidaan harrastaa elävän ja omaleimaisen fantasiamaailman rakentamista. ( )

Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla.
Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta haikea. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.

Oma arvio:
Ensimmäiseksi mieleen nousee kysymys; miksi hitossa tämä on suomennettu vasta nyt (vuonna 2010)? Parempi tietysti myöhään kuin ei silloinkaan, joten suu vain kiltisti suppuun ja kiitetään kauniisti siitä mitä on saatu. Viimeinen toivomus nimittäin on erittäin tervetullut, raikas tuulahdus aikuiseen fantasiamakuun. Se tuo huumorillaan ja kielellään tietyllä tapaa Terry Pratchettin, mutta hiukan karkeampana versiona. Tässä viitataan seksiin aika lailla ronskimmin, mitä Pratchett tekee ja muutenkin kielenkäyttö on roisimpaa. Se on yksi syistä, miksi pidin tästä niin paljon.

Onnekseni satuin lukemaan hyvän arvion tästä lukuprosessini puolessa välissä. Nimittäin siihen saakka odotin koko ajan, että päästään johonkin tiettyyn isoon tapahtumaan. Sitä tässä ei oikein ole. Se ei tee kirjasta huonoa, mutta se vain täytyisi tietää etukäteen. Viimeinen toivomus koostuu Geraltin hirviöseikkailuista ja rakenteessa näkyy yllättävän paljon tietty pelimäinen tyyli. Kesti jonkin aikaa tajuta, että Witcher-peli pohjautuu tähän sarjaan - ei päinvastoin!

Pidin kovasti paljon siitä, että Sapkowski ei selittele. Viimeinen toivomus vilisee maita, kuninkaita, hirviöitä, uskontoja... ja mitään ei selitetä! Taustoja tulee selväksi asiayhteyksien mukana juuri sen verran kuin lukijan onkin tarpeen tietää. Geralt ei selvästikään ole lapsi, ulkopuolinen tms., jolle asioita täytyy selventää.

Geralt itse jää kuitenkin hiukan etäiseksi. En tiedä onko se selittämättömyyden hinta vai mistä asia johtuu. Oikeastaan kiinnyin sivuhahmoihin enemmän. Etenkin suulas trubaduuri Valvatti ja riuska papitar Nenneke jättivät minuun lähtemättömän jälkensä. Toivottavasti tapaan nämä kaksi myös jatko-osissa, jotka aion ehdottomasti lukea!

Viimeinen toivomus onkin nyt Tähtifantasia-ehdokas, ja oikein hyvästä syystä! Haluan antaa vielä erityismaininnan suomennokselle (Tapani Kärkkäinen), joka vaikutti todella sujuvalta. Lisäksi pidin nimestä noituri aivan tavattomasti!

-Morre- ( )

Jotkut tarinoista olivat kekseliäitä ja hienoja, osa oli aika tavallisia ja mitäänsanomattomia. Miksikään kovin ehyeksi kokonaisuudeksi tätä ei voi sanoa, vaan pikemminkin tarinakokoelmaksi. Suomennos oli paikka paikoin vähän hiomaton (tai liekö kustannustoimittajan vika), mikä oli sangen harmillista. Kaiken kaikkiaan kuitenkin vähän erilaista fantasiaa kuin yleensä. Melko kevyt luettava. ( )