Viela ykkososaakin parempi. Luulinpa jotain Suomen historiasta tietavani, mutta eri kansanosien motiivit ja tunnot kirkastuivat vasta tata lukiessa. Niinkuin monesti jo onkin sanottu, kirjailija osaa nayttaa asian molemmat puolet - mutta ei oikeastaan puolueettomasti vaan ennemminkin "yhta puolueellisesti". Ihmeen hyva romaani. ( )

Kun Suomi jakautuu

"Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa!" kaikuu hämäläisellä kylätiellä, kun sosialistijoukko vaatii oikeuksiaan. Eletään vuotta 1917, aikaa, jolloin maailmanlaajuinen kuohunta yltää Suomeen asti. Mielenosoitukset kärjistyvät mellakoiksi ja lakkoilu tuottaa epäsopua. Tarina on monelle tuttu, sillä kyseessä ovat tapahtumat, jotka johtavat laajetessaan veriseen sisällissotaan, jota voi pitää yhtenä Suomen historian traagisimmista vaiheista. Väinö Linnan teoksessa Täällä Pohjantähden alla 2, sodan osapuolet saavat yksittäisten ihmisten kasvot, ja sodan näyttämönä on pelkkien rintamalinjojen sijaan myös ajalle tyypillinen pikkukylä. Päähenkilöinä ovat Koskelan perhe, Pappilan pariskunta, Työväenyhdistyksen johtaja Halme sekä useat muut kylän perheet ja asukkaat. Kirja julkaistiin vuonna 1960 ja sitä on pidetty merkittävänä kuvauksena sisällissodan hävinneiden punaisten elämästä ja motiiveista ennen sotaa, sodan aikana ja myös sen jälkeen. Romaani on toinen kolmiosaisesta trilogiasta, ja vaikka kyseessä onkin fiktiivinen teos, on kirjailijalle annettu suurta tunnustusta realistisesta kuvauksesta. Teos johdattaa lukijan poliittisista kiistoista ja lakkoilusta kohti sisällissotaa ja lopulta Koskelan veljesten sekä muiden kylän miesten mukana Tampereen seudun taisteluihin ja sieltä lopulta Hennalan vankileirien kurjuuteen. Teos päättyy harvojen selvinneiden kotiinpaluuseen.

Linna kuvaa sisällissodan tapahtumia yksinkertaisella tarkkuudella ja kieli rakentaa uskomattoman vahvan tunnelman. Lukijan eteen luodaan selkeä, kaunistelematon kuva tapahtumista. Henkilöt ovat erittäin moniulotteisia ja eläviä, ja henkilökaarti on hyvin laaja. Teos on jaettu lukuihin ja kappaleisiin, jotka kuvaavat usein kyseessä olevaa tilannetta eri kannoilta ja eri henkilöiden silmin. Lukija samaistuu huomaamattaankin henkilöiden tuntemuksiin, sillä Linna kuvaa kaikenlaiset tunteet hyvin aidosti ja vilpittömästi. Dialogi on todella taidokasta ja koskettavaa ja erilaiset kauniit maisemavertaukset luovat omaa vahvaa tunnelmaansa. Kuvauksevat ovat usein pitkiä ja polveilevia.
Sodan raakuus välittyy kirjasta hyvin raskaana, ja siksi teos ei olekaan erityisen kevyttä luettavaa. Myös ajoittain laajat poliittiset kuvaukset ja puheenvuorot saattavat pitkästyttää erityisesti nuorta lukijaa.
Näinkin rankasta aiheesta kirjoittaessa on oikeanlaisen huumorin rakentaminen tunnelman kannalta tärkeää. Linna onnistuu luomaan tunnelmaa sopivasti keventäviä hahmoja, joiden letkautukset saavat lukijan hymyilemään, oltiin sitten vankileirillä tai rintamalla. Romaanin tapahtumia selostaa kaikennäkevä kertoja.
Yksi kirjan hienoista piirteistä on mielestäni eräänlainen puolueettomuus. Vaikka Linnan kerrotaan halunneen teoksella luoda ymmärrystä sodan häviäjiä kohtaan ja tuoda esille punaisen puolen elämää, mitä se epäilemättä tekeekin, on kirjassa mielestäni silti onnistuttu pitäytymään ottamasta kantaa liian vahvasti. Valkoisia ei kuvata julmina tappajina, sillä Linna pitää henkilönsä loppuun asti hyvin inhimillisinä, ja tuo epävarmuuden ja pelon tunteita niillekin hahmoille, joilla lukija ei niitä odota kohtaavansa.

Lukukokemuksena teos oli melko raskas ja surullinen, mutta myös hyvin mielenkiintoinen ja avartava. Sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna teos oli aihemaailmaltaan ehdottomasti synkempi ja traagisempi. Kirja sopii mielestäni luettavaksi erityisen hyvin, jos haluaa paneutua Suomen historiaan, mutta siinä tapauksessa on toki hyvä lukea jokin teos, joka vastavuoroisesti korostaa valkoisen puolen vaiheita nimenomaisena aikana.
Kokonaisuudessaan teos oli hyvin moniulotteinen ja merkittävä lukukokemus, ja mielestäni se ansaitsee täysin paikkansa suomalaisen klassikkokirjallisuuden tärkeimpien teosten joukossa. Teoksen kieli on taidonnäyte, johon kykenee vain mestari, ja uskon että teos tulee avaamaan Suomen historian merkittäviä tapahtumia yhä uusille sukupolville myös tulevaisuudessa.

Auriina ( )

Kesän klassikkoprojekti, jonka toisessa osassa lahtarit kukistavat punakapinan. ( )