Luin tämän kirjan vuosia sitten ensimmäisen kerran. Muistaakseni olen ollut 14-16 -vuotias ja olin täysin ihastunut. Suloinen Blanka ja niin upea Daniel Tulikilpi – kuinka romanttista! Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa, Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa jne. Todellinen ritari ja todellinen avuton prinsessa! Ah!

Maailmankatsomukseni on tainnut kovasti muuttua sitten teiniaikojen naiviuden ja en muista pitkään aikaan ärtyneeni näin paljon. Jostakin syystä avuttomat naishahmot ärsyttävät nykyään hyvin nopeasti. Ja näin kävi nytkin. Blankaa avuttomampaa ja selkärangattomampaa eukkoa saa hakea. Sympatiani olivat täysin Danielin puolella ja ällistelin jatkuvasti, että kuinka miehen pinna kestää? Blankan avuttomuus ja sitä myöten Danielin rakkaus oli jo niin pahasti epäuskottavaa (vaikka eihän Utrion kirjojen Tuhkimo-tarinat yleensä ole historiallista miljöötä lukuunottamatta ylipäätään uskottavia), että se häiritsi lukunautintoa.

Blankan selkärangattomuutta tietysti taustoitettiin hyvin. Väkivaltainen ja tyly aviomies ja miehen mukana tulleet ahneet ja ilkeät sukulaiset, Blankan oma perhe on täynnä voimakastahtoisia ihmisiä, jossa pieni ja hento, arka nainen on auttamatta jäänyt jalkoihin. Leskeydyttyään Blankaa vainoaa saksalainen kunniaton ritari Arent von Prenden, joka yrittää raiskata Blankan kolmesti (ja Daniel pelastaa Blankan joka kerta). Vähemmästäkin sitä tietysti traumatisoituu.

Utrio ei vain saanut uskottavasti selitettyä sitä, miksi Daniel Tulikilpi rakastui Blankaan tämän vastentahtoisuudesta huolimatta. Daniel sattui puolittain vahingossa tappamaan Blankan lemmikkihaukan erään tapahtuman seurauksena, ja tämän vuoksi Blanka inhosi Tulikilpeä yli kaiken. Hän näyttää vastentahtoisuutensa yllättävän voimakkaasti (lukuunottamatta hekumallisia hetkiä vuoteessa) ja silti vahvaluonteinen Tulikilpi on täysin myyty. Vastakohdat toki voivat vetää puoleensa, mutta kumpikaan hahmo ei saanut sellaista syvyyttä, että se olisi tuntunut uskottavalta.

Hömppä on hömppää ja saa ollakin, mutta rajansa sillä epäuskottavuudellakin on. Utrion kirjojen kantava voima on historiallisen miljöön tarkka ja autenttinen kuvaus, jonka vuoksi tykkään näitä lukea. Toisinaan kuitenkin tarina floppaa ja pahasti, ja näin kävi Haukka, minun rakkaani kohdalla uudemmalla lukukerralla.

-Morre- ( )