Dorian Grayn muotokuva (1890)

Näytelmäkirjailijana ehkä paremmin tunnetun Oscar Wilden ainoaksi jäänyt romaani, Dorian Grayn muotokuva (1891), on kulttiklassikko.

Dorian Grayn muotokuva on kertomus nuoresta Dorianista, jota sekä miehet että naiset palvovat ja ihailevat hänen viattomuutensa ja poikkeuksellisen kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Taiteilija Basil Hallward pitää Doriania jonkinlaisena muusanaan ja maalaa hänestä muotokuvan. Dorian itsekin joutuu muotokuvansa pauloihin ja julistaa, että hän antaisi vaikka sielunsa, jos hän vain voisi näyttää aina yhtä kauniilta ja vain hänen muotokuvansa vanhenisi. Dorianin pahaa-aavistamaton toive käy tietenkin toteen.

Lordi Henry Wotton manipuloi ja viettelee Dorianin mukaansa viettämään turmeltunutta keikarinelämää ja Dorianin itsekeskeisyys kasvaa hänen seurapiirisuosionsa myötä. Dorianin ystävät ja seuralaiset viettävät skandaalirikasta, nautiskelevaa elämää, jota ohjailevat hedonismin ja esteettisyyden periaatteet. Vähitellen nuorukaisen moraalitaju järkkyy ja hän kulkee petoksesta ja rikoksesta toiseen. Hänen ulkomuotonsa ei kuitenkaan paljasta hänen rappeutuneita ajatuksiaan, vaan ne näkyvät vain hänen maalatussa muotokuvassaan, jonka ilme ja ulkomuoto muuttuvat päivä päivältä vastenmielisemmäksi. Muotokuvasta tulee Dorianille pakkomielle, hänen omatuntonsa peili, jota hän vihaa ja häpeää, mutta joka myös kiehtoo häntä ja aiheuttaa hänessä pelonsekaista riippuvuutta. Dorian piilottaa muotokuvansa ullakolle, mutta tuntee tarvetta käydä vähän väliä katsomassa, mitä sille on tapahtunut.

Dorian Grayn muotokuvaa kritisoitiin aikanaan sen moraalittomuudesta ja homoseksuaalisuuteen viittaavista ihmissuhteista. Sitä yritettiin käyttää myös todisteena kirjailijan moraalittomista suhteista lopulta vankeusrangaistukseen johtaneessa oikeudenkäynnissä.

Alkuperäinen arvostelu