Kuvaa koskettavasti syömishäiriötä, elämää janana jolle anoreksia on jättänyt pysyvän ilmeen. Yhteiskunnallinen ote on vahva. Kirjan päähenkilö kietoo uskonnollisuuden syömishäiriöön siten, että arvelee mitättömän painon ja lähes aineettoman olemuksen tuovan jonkinlaisen vapahtajan roolin itselleen. Päähenkilö katsoo olevansa yhteiskunnan pelastaja, sijaiskärsijä. Tapahtumat sijoittuvat vuosikymmenien aikajanalle päähenkilön elämässä. Hän tarkastelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan takautumina, nuorena naisena vieraassa maassa. Sinne hänet on saanut pakomatkalle traaginen ystävyys pieneen maahanmuuttajatyttöön. Päähenkilö on vieras itsessään, vieras kotimaassaan ja vieras New Yorkissa.

Pidin kirjasta, sen sanomasta ja tyylistä, mutta kokeellisesta proosarunon käytöstä kesken tekstin en oikein pitänyt; koin sen hajauttavana. Tyylirikkojen käyttö on aina riskialtaista.

Paljon kehuttu kirja, mutta mulle ei kyllä kolahtanut. Olihan siinä ajatusta, mutta odotin enemmän.

Pulkkisen teoksista toistaiseksi epätäydellisin, rönsyilevin ja hajanaisin mutta juuri siksi koskettavin ja paras. ( )