"Muistelen kipua. Sitä kauheaa ensikipua, kun kuulee ensimmäisen kerran siitä, mitä on tapahtunut. Ensin tulee lyönti ja sitten kestää ajattoman ajan ennen kun se alkaa tuntu. [sic] Ja sitten se tuntuukin niin, että sitä ei ymmärrä. Siihen isketään menneen ja tulevan raja. Kaksi hetkeä. Se, jossa kipu ei ole vielä iskenyt ja se, jossa se iskee. Ne asettuvat ajassa tuttavallisesti rinnakkain, mutta kummastakaan ei ole pääsyä toiseen. Toisessa on elämä ja toisessa elämä on loppu." (s. 122)