Snellman kirjoittaa hyvin ja kirja on helppo lukea. Snellmannin ihmiskuva on vain niin kovin synkkä. Kirjasta jää ikävä tunne pitäksi aikaa. ( )

Kirja nuorista, kulttuurien kohtaamisesta , näkökulmista islamiin ja naisista. Lukeminen takkusi aluksi, mutta sitten kirja vetäisi mukaansa. ( )

Sain tämän mieheltäni syntymäpäiväksi lauantaina, aloitin ja lopetin tämän sunnuntaina. Parvekejumalat oli pakko lukea loppuun lähes yhdeltä istumalta, vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti jännitystarina.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni Snellmanin kieleen ja oikeastaan koko lukemisen ajan ihastelin ja maistelin sitä. En muista Lemmikkikaupan tytöissä huomanneeni samaa, mutta Snellmanin esikoisessa (Sonja O. kävi täällä) oli kyllä hienoa kieltä myös, vaikkakin toisella tavalla.
Parvekejumalissa kieli on hyvin kaunista ja sanoilla leikittely on moniulotteista, mutta ei tee sellaista hakemalla haetun nokkelaa vaikutelmaa. Selvimmin sanoilla leikittely käy ilmi monimerkityksellisistä sanapareista; Zahra - tahra (Alla-Zahra kokee olevansa tahra), Halajan-ryhmä - "halajan kotiin" (Alla-Zahran halu palata so. kääntyä muslimiksi), halla (somalin kielen sana, joka tarkoittaa syntiä) - halla (pakkanen).
Myös henkilöiden nimissä tuntuu olevan merkityksellisyyksiä. Parvekejumalissa Snellman on nimennyt lähes kaikki somalitytöt maustenimillä; Anis ja hänen sisaruksensa Fenkoli ja Manteli, ystävänsä Vanilja ja naapurintyttö Kaneli. Mausteista rikkautta suomalaiseen kulttuuriin?
Nimeämisisissä vain yksi asia jäi häiritsemään enkä löytänyt sille kunnollista motiivia. Tarina sijoittuu selvästi Helsingin Vuosaareen. Kauppakeskus Kolumbus ja tornitalo Cirrus vahvistavat tämän. Mutta silti Parvekejumalissa puhutaan sinnikkäästi Virtasaaresta. Miksi? Halutaanko tällä hälventää kytköstä Itä-Helsinkiin?

Anis ja Alla-Zahra rakentuvat hienosti, mutta se nyt ei ollutkaan mikään yllätys Anja Snellmanilta. Anikselle tunnutaan antavan enemmän tilaa Alla-Zahran jäädessä varjoon... vaiko sulkeutuvan niqabiin? Ehkä ratkaisu oli tarkoituksellinen. Alla-Zahran kuva haalenee ja etääntyy loppua kohden yhä enemmän mitä tiukemmaksi hän ryhtyy kääntymisessään. Alla-Zahra oli paikoin suorastaan ärsyttävä, mutta hyvin uskottava. Kai kuka tahansa johonkin asiaan pahasti höyrähtänyt ärsyttää kanssaihmisiään?
Aniksen kuva taas syvenee ja tulee avoimemmaksi. Anis tulee rohkeammaksi - ja maksaa siitä kovan hinnan. Anis ei yllättäen ole sinänsä kovin ristiriitainen hahmo. Hän ei arvo somali- ja suomalaiskulttuurien välillä. Hän ihannoi kaikkea minkä mieltää suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi aina pukeutumisesta sisustamiseen ja ihmissuhteista ruokiin.
Aniksen ja Alla-Zahran näkökannat ovat kuvattu hienosti. Molemmat syyllistyvät samanlaiseen "omiensa" kärjistämiseen ja "toisten" ihannoimiseen. He käyvät jatkuvaa vuoropuhelua, vaikka heidän aito kohtaamisensa jääkin pintapuoliseksi.

Parvekejumalat kertoo vaikeasta aiheesta hyvin taitavasti. Jotkin, aivan hienoiset yksityiskohdat jäivät häiritsemään (kuten Vuosaari/Virtasaari), mutta eivät onnistuneet lähimainkaan pilaamaan lukukokemusta. Tämä kirja jää pitkäksi aikaa mieleen ja vaatinee uudemman, hiukan hitaamman, lukukerran. Parvekejumalat on tärkeä puheenvuoro.

-Morre- ( )