Vaikuttava ja hienosti rakennettu teos. Vaikealukuinen niinkuin nämä turhauttavan toivottomat tarinat tuppaavat olemaan, kun kaikesta voi päätellä, että tässä ei mitenkään voi käydä hyvin. Romaanin painostavaa tunnelmaa katkaisevat vain suloisenkatkerat, taidokkaasti kuvatut muistot onnellisista ajoista ja viattomasta rakkaudesta. Aliide Truun henkilöhahmon kehitys ja hänestä paljastuvat asiat ovat melko puistattavaa seurattavaa, mutta Oksanen näyttääkin osaavan tehdä luotaantyöntävästä puoleensavetävää. Finlandia-palkinto on varmaankin ihan ansaittu. ( )

Puhdistuksessa haetaan yhtäläisyyksiä sota-aikojen kärsimysten ja tämän päivän, "rauhanajan", huono-osaisten kokemusten välille. Yhteys lienee siinä, kuinka yhteiskuntarakenteiden säröily "oikeuttaa" heikompien oikeuksien polkemisen. Sota-aikana oikeutus tuli valtakunnalliselta tasolta, kun taas nykyaikana lakia kiertävät yksilöt tavoittelevat omaa etuaan muiden kustannuksella.

Kirja vertailee jopa hauskasti kahta eri aikakautta. Pääosassa ovat tietenkin päähenkilöiden järkyttävät kokemukset ja niiden yhtäläisyydet, mutta ajankuva on esitetty niin yksityiskohtaisesti, että ero sota-ajan ylevien aatteiden (ja toisaalta harhaluulojen) ja nykypäivän yhteisöttömyyden välillä tulee esiin.

Kirjan kieli on sujuvaa, värikästä -- välillä tosin mennään ylenpalttisuuksiin, varsinkin lukuisten ahdistuskohtausten kuvailussa. Ruuanlaiton ja muiden arkisten asioiden yksityiskohtaiset kuvaukset tuovat kirjaan lämpöä, ne luovat vahvan kontrastin julmuuksiin. Lopun asiakirjat olivat myös mielenkiintoisia, vaikka ehkä odotinkin niiltä vielä yllättävämpiä paljastuksia. Ne antoivat vielä yhden näkökulman tapahtumiin ( )