KotiRyhmätKeskusteluLisääAjan henki
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelujen toimittamiseen, toiminnan parantamiseen, analytiikkaan ja (jos et ole kirjautunut sisään) mainostamiseen. Käyttämällä LibraryThingiä ilmaiset, että olet lukenut ja ymmärtänyt käyttöehdot ja yksityisyydensuojakäytännöt. Sivujen ja palveluiden käytön tulee olla näiden ehtojen ja käytäntöjen mukaista.
Hide this

Tulokset Google Booksista

Pikkukuvaa napsauttamalla pääset Google Booksiin.

Cafe Julien / The Wicked Pavilion (Spanish…
Ladataan...

Cafe Julien / The Wicked Pavilion (Spanish Edition) (vuoden 2004 painos)

– tekijä: Dawn Powell (Tekijä)

JäseniäKirja-arvostelujaSuosituimmuussijaKeskimääräinen arvioMaininnat
234386,023 (3.9)6
The 'Wicked Pavilion' of the title is the Cafe Julien, where everybody who is anybody goes to recover from failed love affairs and to pursue new ones, to cadge money, to hatch plots, and to puncture one another's reputation. Dennis Orphen, the writer from Dawn Powell's Turn, Magic Wheel, makes an appearance here, as does Andy Callingham, Powell's thinly disguised Ernest Hemingway.… (lisätietoja)
Jäsen:Castillosanchez
Teoksen nimi:Cafe Julien / The Wicked Pavilion (Spanish Edition)
Kirjailijat:Dawn Powell (Tekijä)
Info:Lumen Editorial (2004), Edition: Translation, 380 pages
Kokoelmat:Oma kirjasto
Arvio (tähdet):
Avainsanoja:-

Teoksen tarkat tiedot

The Wicked Pavilion (tekijä: Dawn Powell)

-.

-
Ladataan...

Kirjaudu LibraryThingiin, niin näet, pidätkö tästä kirjasta vai et.

Ei tämänhetkisiä Keskustelu-viestiketjuja tästä kirjasta.

» Katso myös 6 mainintaa

näyttää 3/3
Uneven story telling of lonely, unlikeable, morbidly self-pitying character writers and painters made for disappointing reading.
A protracted and silly ending follows the angst and ennui.

Still worse is the Introduction by Gore Vidal, one of those truly awful ones that reveal the entire plot of the book. ( )
  m.belljackson | Apr 10, 2020 |
The first word that comes to mind when I think of The Wicked Pavilion is snarky. To flesh that out, it is a snarky satire about New York in all its glory. This is the second postwar satire Powell published and with every intent, laid bare all of Greenwich Village's shortcomings. Set mostly in Cafe Julien, Pavilion's characters are all hot messes. Unsuccessful in romance and unsuccessful at success they spend a great deal of time whining and complaining to and about each other. ( )
1 ääni SeriousGrace | Nov 24, 2019 |
Dawn Powell is apparently one of those unsung heroes, a favorite of Hemingway and Vidal. This seems to be the best-loved of her books by slim consensus; other nominees (in case I can't find this) include something about locusts and A Time To Be Born.
  AlCracka | Apr 2, 2013 |
näyttää 3/3
Powell has now become masterful in her setting of scenes. The essays-preludes, overtures-are both witty and sadly wise. She also got the number to Eisenhower's America, as she brings together in this penultimate rout all sorts of earlier figures, now grown old...

A secondary plot gives considerable pleasure even though Powell lifted it from a movie of the day called Holy Matrimony (1943) with Monty Woolley and Gracie Fields, from Arnold Bennett's novel Buried Alive. The plot that Powell took is an old one: a painter, bored with life or whatever, decides to play dead. The value of his pictures promptly goes so high that he is tempted to keep on painting after "death."
lisäsi SnootyBaronet | muokkaaNew York Review of Books, Gore Vidal
 
For her picaresque morality Miss Powell has assembled her customary cast. This time, it features a middle-aged heiress who subsidizes painters--not to encourage their genius on canvas but their industry as lovers... Miss Powell can sound the tiniest Tom Collins ice cube clink as a knell of doom. She can retranslate the "hello-darling!" hug into an overture of malice. The pompous must wilt under the volleys of her wit, since no pretense escapes her. Yet, strangely, disappointingly, it is often shadows we laugh at and not human beings.

Why should that be? For one thing, her brilliances are random, incomplete. Just as she seems on the point of demolishing a charlatan, she packs up her dynamite kit and begins affixing charges elsewhere. Her forte is not the dramatically sustained scene but a sparkling miscellany of needle-prickly essays. But what appears most fundamentally lacking is the sense of outrage which serves as engine to even the most sophisticated satirist. Miss Powell does not possess the pure indignation that moves Evelyn Waugh to his absurdities and forced Orwell into his haunting contortions. Her verbal equipment is probably unsurpassed among writers of her genre--but she views the antics of humanity with too surgical a calm.
lisäsi SnootyBaronet | muokkaaNew York Times, FREDERIC MORTON
 
Sinun täytyy kirjautua sisään voidaksesi muokata Yhteistä tietoa
Katso lisäohjeita Common Knowledge -sivuilta (englanniksi).
Kanoninen teoksen nimi
Tiedot katalaaninkielisestä Yhteisestä tiedosta. Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
Alkuteoksen nimi
Teoksen muut nimet
Alkuperäinen julkaisuvuosi
Henkilöt/hahmot
Tärkeät paikat
Tärkeät tapahtumat
Kirjaan liittyvät elokuvat
Palkinnot ja kunnianosoitukset
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta. Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
Epigrafi (motto tai mietelause kirjan alussa)
Omistuskirjoitus
Ensimmäiset sanat
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta. Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
Poco después de las dos, un caballero de mediana edad, de cabello rojizo, entró apresuradamente en el Café Julien, se sentó a la mesa de Alexander como tenía por costumbre, pidió café y coñac como tenía por costumbre, rogó que le trajeran papel de carta como tenía por costumbre, agitó una estilográfica y se dispuso a escribir.
Shortly after two a sandy-haired gentleman in the middle years hurried into the Cafe Julien, sat down at Alexander’s table as he always did, ordered coffee and cognac as he always did, asked for stationery as he always did, shook out a fountain pen and proceeded to write.
Sitaatit
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta. Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
En las grandes bibliotecas, los profesores estudiaban la manera de hacer desaparecer los libros; los políticos proclamaban que leer y escribir era innecesario, además de ilegal, ya quela acción de la palabra escrita en el cerebro humano puede inducir a pensar; un proceso subversivo que a todas luces incita a la rebelión contra el liderazgo robótico. Todos los conocimientos necesarios para la generación de soldados podían difundirse a través de altavoces; era indispensable conservar la vista para practicar la puntería y las manos para empuñar las bayonetas. ¿Por qué habría de tolerarse que una bomba enemiga aniquilara nuestra cultura acumulada cuando éramos capaces de hacerlo nosostros mismos por decisión gubernamental? [p. 14]
“If I hadn’t known it before I would have known I was dead when I read some of that bilge!” he said, and then shrugged. “What am I talking about? It was what I believed about myself. It was what made life worth living until—well, all of a sudden it—whatever it is—was gone. I was dead, all right. I couldn’t figure it out. I couldn’t paint. Me! Thought at first the damn harpies had killed it.”
“Maybe too much liquor,” Ben said.
Marius looked at him, astonished, and poured himself a new drink.
“There can’t be too much liquor!” he said. “I decided maybe I was just under-drunk. And under-womanned. You know how a new dame can give you a fresh start. As soon as I’m well enough to light out I’ll get a new one. Maybe that’ll do it.”
In the great libraries professors studied ways of doing away with books; politicians proclaimed reading and writing unnecessary and therefore illegal, for the action of written words on the human brain might induce thought, a subversive process certain to incite rebellion at robot leadership.
There were people, and Dalzell was one of them, who were born café people, claustrophobes unable to endure a definite place or plan. The café was a sort of union station where they might loiter, missing trains and boats as they liked, postponing the final decision to go anyplace or do anything until there was no longer need for decision. One came here because one couldn’t decide where to dine, whom to telephone, what to do. At least one had not yet committed oneself to one parlor or one group for the evening; the door of freedom was still open.
You couldn’t trust women, Wharton thought, sipping his brandy, moderately soothed to see fellow diners taking out watches and hastily paying their checks to get back to their wretched desks while he, one of the master men, could dawdle all day if he liked without losing a penny.
Viimeiset sanat
Tiedot englanninkielisestä Yhteisestä tiedosta. Muokkaa kotoistaaksesi se omalle kielellesi.
(Napsauta nähdäksesi. Varoitus: voi sisältää juonipaljastuksia)
(Napsauta nähdäksesi. Varoitus: voi sisältää juonipaljastuksia)
Erotteluhuomautus
Julkaisutoimittajat
Kirjan kehujat
Alkuteoksen kieli
Canonical DDC/MDS

Viittaukset tähän teokseen muissa lähteissä.

Englanninkielinen Wikipedia

-

The 'Wicked Pavilion' of the title is the Cafe Julien, where everybody who is anybody goes to recover from failed love affairs and to pursue new ones, to cadge money, to hatch plots, and to puncture one another's reputation. Dennis Orphen, the writer from Dawn Powell's Turn, Magic Wheel, makes an appearance here, as does Andy Callingham, Powell's thinly disguised Ernest Hemingway.

No library descriptions found.

Kirjan kuvailu
Yhteenveto haiku-muodossa

Pikalinkit

Suosituimmat kansikuvat

Arvio (tähdet)

Keskiarvo: (3.9)
0.5
1 1
1.5
2 1
2.5 1
3 9
3.5
4 16
4.5 1
5 11

Oletko sinä tämä henkilö?

Tule LibraryThing-kirjailijaksi.

 

Lisätietoja | Ota yhteyttä | LibraryThing.com | Yksityisyyden suoja / Käyttöehdot | Apua/FAQ | Blogi | Kauppa | APIs | TinyCat | Perintökirjastot | Varhaiset kirja-arvostelijat | Yleistieto | 155,759,076 kirjaa! | Yläpalkki: Aina näkyvissä