Nigel Nicolson (1917–2004)

Nigel Nicolson oli Sir Harold Nicolsonin ja Vita Sackville-Westin poika. Nämä kaksi puolestaan kuuluivat Englannin ylhäisimpään yläluokkaan 1920-luvulla, ja viettivät aikaansa ympäri Eurooppaa, talvehtien hotelleissa milloin Pariisissa, milloin Monte Carlossa, milloin kartanossa jossain päin Englantia. Pariskunnan idyllinen elämä oli täynnä ylellisyyksiä, mutta samalla myös arkista työntekoa: molemmat olivat menestyviä kirjailijoita ja Harold oli myös diplomaatti, joka vietti pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Vita hoiti sillä aikaa perheen puutarhaa ja huolehti kahdesta pojastaan Knolen kartanossa Kentissä.

Pariskunta oli onnellisesti naimisissa 40 vuotta. Se, mikä tekee heidän parisuhteestaan erikoisen, on se, että molemmat (kuten romaanin takakansi kertoo) "tunsivat voimakasta vetoa omaa sukupuoltaan kohtaan". Nigel Nicolsonin kirjoittama kirja on oikeastaan osa hänen äitinsä elämäkertaa - tai siitä aiemmin puuttunut palanen, josta Vita ei puhunut elinaikanaan julkisesti, vaikka kirjoittikin päiväkirjoihinsa kaiken. Erään avioliiton muotokuva koostuukin suurelta osin Vitan omista päiväkirjamerkinnöistä ja kirjeenvaihdosta, joita täydentävät hänen poikansa kommentit ja omat päätelmät.

Vitan ehkä kuuluisin "valloitus" oli Virginia Woolf, jonka kanssa Vitalla oli suhde 1920-luvun lopulla. Suhteen seurauksena Woolf kirjoitti kuuluisan romaaninsa Orlandon, joka perustuu Vitan elämään. Jo ennen Virginia Woolfia Vitalla oli kuitenkin pitkä ja intohimoinen suhde Violet Trefusis -nimisen naisen kanssa. Vita oli vasta 12-vuotias kun tapasi Violetin (joka oli 10). Naiset ylläpitivät suhdetta toisiinsa läpi teini-iän ja aikuisuuden. Sitä eivät estäneet molempien naimisiinmeno miesten kanssa, Vitan lasten saanti, heidän vanhempiensa tuomitseva arvostelu tai lähipiirin juorut. Vita kirjoitti heidän suhteestaan romaanin Challenge (suom. Elämän haaste), mutta naisten vanhemmat estivät kirjan julkaisun Englannissa, koska se ei, salanimien käytöstä huolimatta, yrittänytkään piilotella suhteen laatua.

Harold, Vitan mies, oli loputtoman ymmärtäväinen ja heidän avioliittonsa perustui keskinäiselle avoimuudelle ja ystävyydelle. Vita kirjoittikin Haroldille: "Luultavasti 99 ihmistä sadasta, jos tietäisi meistä kaiken, pitäisi meitä turmeltuneina tai degeneroituneina. Ja kuitenkin tiedän ehdottoman varmasti, että sadasta ihmisestä ei löydy 99:ää vähemmän turmeltunutta tai degeneroitunutta kuin me. En tahdo kerskailla, mutta ainakin me elämme, eikö totta?" Lopulta Vitan kiintymys Violetia kohtaan laantui. Haroldin ja Vitan avioliitto puolestaan jatkui - molempien satunnaisista suhteista huolimatta - onnellisena Vitan kuolemaan saakka.

Nigel Nicolsonin kirjoittama kirja on hämmästyttävän avoin ja rehellinen, ja paljon mielenkiintoisempi kuin ennalta arvelin. Ihmissuhdedraamaa ja melodramaattisia käänteitä ei romaanista tietenkään puutu ja tekstin tyylikin on välillä jokseenkin yliampuvaa. BBC on saanut väkerrettyä kirjasta jopa TV-sarjan! Romaani on pohjimmiltaan kuitenkin kahden ihmisen rakkaustarina ja kunnianosoitus omituiselle avioliitolle, jolla ei ollut mitään tekemistä (paitsi paperilla) perinteisen avioliiton kanssa. Mutta se on samalla myös puolustuspuhe seksuaalivähemmistöille ja oman onnellisuuden tavoittelemiselle muiden mielipiteistä välittämättä.

Alkuperäinen arvostelu… (lisätietoja)