Nikos Kazantzakis (1883–1957)

Niko Kazantzakisin jälkeensä jättämä romaani ’Veljesviha’ on järkyttävä kuvaus Kreikan sisällissodasta II maailmansodan jälkeen. Tämä teos, jolla on vakava sanoma koko taistelevalle ihmiskunnalle, tilittää syvällisesti myös tekijänsä kauan kypsyneitä ajatuksia elämästämme täällä ja suhteestamme Jumalaan.
Romaanin tapahtumapaikkana on pieni, karu kylä Epeiroksen vuosiseudulla toista maailmansotaa seuranneen sisällissodan aikaan. Kyläläisten ja vuorilla piileskelevien kommunistisissien – ’mustalakkien’ ja ’punalakkien’ – välillä vallitsee leppymätön vaino. Kylään majoitettu sotaväenosasto vastaan sissien ryöstöretkiin kostorekillä, molemmat hautovat keinoja antaakseen lopullisen iskun. Tämä sotatila merkitsee kummankin puolen yksityisille ihmisille rajattomia kärsimyksiä, joita kirjailija kuvaa vavahduttavan konkreettisesti ja kiihkeän myötätuntoisesti. Siviilihenkilöitä, joiden epäillään olleen kosketuksissa sissien kanssa, teloitetaan armotta. Lapsia kuolee nälkään. Romaanin mahtava ja vaikuttava keskushahmo on kylän pappi isä Jannaros, joka myötäelää ja -kärsii tämän veljesvainon intensiivisesti ja keskustelee Jumalan kanssa yötä päivää ihmisten kärsimyksistä vaatien, uhaten, rukoillen, riidellen, rienaten. Tämä vitaalisen väsymätön vanha pappi, totuuden etsijä ja ihmisveljeyden aatteen edustaja, kuuluu Kazantzakisin suuriin henkilöhahmoihin. Lihaa ja verta ovat kirjan muutkin henkilöt, joista monen kohtalo täytyy säälimättömissä taisteluissa – heidän joukossaan papin oma varhain kotoa karannut poika, nyt hurja ja pelätty sissikapteeni.
Pappi Jannaroksen painissa Jumalan kanssa tulee esiin Kazantzakisin omin elämänkatsomus ja hänen koko iän kestäneen uskollisen etsintänsä tulos, jolle hän teoksissaan on uudelleen ja uudelleen antanut konkreettisen muodon. Kauan Jumalan kanssa oteltuaan pappi tekee raskaan valintansa: yrittää johdattaa taistelevat osapuolet sovintoon ja kuolee marttyyrikuoleman.
Romaani on järkyttävä kuvaus omasta ajastamme, syvästi kreikkalainen ja silti sanomaltaan yleisinhimillinen. Sen vakavaan sisältöön kutoutuu myös jotakin Kazantzakisin jäljittelemättömästä huumorista, ja sen sanomaa korostaa kirjoittajan selkeä ja voimallinen, maanläheinen tyyli.… (lisätietoja)

Jostakin syystä tämä on aina vain jäänyt lukematta, vaikka Kreikka on sydäntäni hyvin lähellä. Olen itse asiassa varma, että olen jossakin edellisessä elämässäni ollut kreikkalainen (ja syönyt ehkä liikaa oliiveja, koska tässä elämässäni en voi sietää niitä). Kerro minulle, Zorbas tuli nyt siis luettua osana Klassikkohaastetta.

Oikeastaan minulla ei ollut mitään hajuakaan siitä mistä tämä kirja kertoo. En ole nähnyt edes tähän perustuvaa elokuvaa. Päässäni soi vain Zorbas (joka on muuten sävelletty elokuvaa varten, en tiennyt sitäkään).
Tarina kertoo nuoresta kreikkalaisesta intellektuellista (elokuva poikkeaa tästä), joka on ostanut Kreetalta hiilikaivoksen. Pireuksen satamassa, Ateenassa, hän törmää sattumalta Alexis Zorbasiin, hyvin erikoislaatuiseen makedonialaismieheen. Nuori kreikkalainen (tarinan kertoja, nimettömäksi jäävä) palkkaa Zorbasin työnjohtajaksi. Zorbasin tavoitteena on opettaa nuori intellektuelli nauttimaan elämästä eikä tuhlaamaan aikaansa turhanaikaisiin kirjoihin ja kirjoittamiseen.

Kerro minulle, Zorbas keskittyy nimensä mukaisesti ennen kaikkeaa Alexis Zorbasin hahmoon. Hänen tarinoihinsa ja elämänasenteeseensa. Ja millainen hän onkaan! Zorbas on samaan aikaan sekä raivostuttava että aivan ihana. Välillä minun olisi tehnyt mieli antaa oikein äidin kädestä ja toisinaan taas ottaa korvista kiinni ja mäjäyttää isolla suukolla.
-Säilytä välimatkat, isäntä! Älä luota liiaksi ihmisiin, älä mene sanomaan heille, että olemme yhdenvertaisia, että meillä kaikilla on samat oikeudet, sillä silloin he heti polkevat sinun oikeuksiasi, ottavat sinulta leivän ja antavat sinun kuolla nälkään. Pysyttele loitolla, isäntä, oman itsesi takia!
-Mutta etkö sinä sitten usko mihinkään? huudahdin epätoivoissani.
-En, minä en usko mihinkään, kuinka moneen kertaan minun täytyy se sinulle sanoa? En usko mihinkään enkä kehenkään, paitsi Zorbasiin. En siksi, että Zorbas olisi parempi kuin muut, en ensinkään siksi! Elukka on hänkin. Mutta minä uskon Zorbasiin siksi, että hän on ainoa, joka on vallassani, ainoa, jonka tunnen; kaikki muut ovat häälyviä varjoja. Minä näen hänen silmillään, kuulen hänen korvillaan ja sulatan ruokani hänen vatsallaan. Kaikki muut, usko minua, ovat vain varjoja. Kun minä kuolen, kaikki muukin kuolee. Koko Zorbasin maailma haihtuu!(s. 57)

Zorbas on läpeensä itsekäs. Tai siltä se ainakin aluksi tuntui. Zorbas on myös raivostuttava sovinisti. Tai siltä se aluksi tuntui. Zorbas on täynnä ristiriitaisuuksia, jotka tekevät hänestä erittäin mielenkiintoisen ja elävän henkilön. Zorbas pistää lukijan ensin tuomitsemaan, sitten ajattelemaan ja lopulta miltei häpeämään (ja ihan lopuksi itkemään).

Tuntemukseni olivat hyvin pitkälti samanlaiset kuin tarinan kertojan, tuon nuoren kreikkalaisen, tuntemukset. Näin hänkin jäi hyvin eläväksi vaikka toisaalta myös vieraammaksi. Alexis Zorbas oli niin suuri henkilö, ettei muille juuri jäänyt tilaa. Eikä tarvettakaan.
Sivuhenkilöitä oli kuitenkin jonkin verran. Juuri sopivan pieniä rooleja, jotka täydensivät nimenomaan Zorbasta ja hänen toimiaan.

Kerro minulle, Zorbas on ehkä maailman piristävin kirja. Zorbasin elämänriemu ja -jano on niin tarttuvaa vaikka välillä pistää tuhahtelemaankin (etenkin näin naisena). Zorbas on sataprosenttinen eläytyjä kaikessa mihin hän ryhtyy; syömisestä työntekoon, tanssimisesta naissuhteisiin, soittamisesta tappeluun. Vaikka kirjan loppu vetää haikeaksi, jopa kyyneleisiin saakka, on jälkimaku kuitenkin raikas.

-Morre-… (lisätietoja)

Kerro minulle, Zorbas on tarina kahdesta hyvin erilaisesta miehestä. Zorbas on yksinkertainen, elämäniloinen luonnonihminen, joka ottaa vastaa työn kirjaviisaan, ahdistuneen kirjailijan ja filosofin apulaisena. Kirjailija ihastuu Zorbasin lapsenomaiseen elämäntapaan: Zorbas kohtaa asiat aivan kuin ne tapahtuisivat hänelle ensimmäistä kertaa. Kreetalainen luonto ja elämäntapa luovat puitteet keskusteluille mm. jumalasta ja naisesta.

Kirjassa on miellyttävän leppoisa ote ja pidin varsinkin luontokuvauksista, mutta en ole suuremmin tämän tyyppisen kirjallisuuden ystävä. Kirja kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea myös ihmiskuvausten takia. Kertoja paljastaa ihmisten rumuuden ja puutteet, mutta tekee sen hellästi ja hyväksyen. Ja vaikka kaikki ihmisten suunnitelmat menisivät pieleen, kulman takana voi olla odottamassa vaikka mitä, jos vaan uskaltaa elää kuten Zorbas.
http://kirjamieli.blogspot.com/2009/07/zorbasin-kanssa-kreetalla.html… (lisätietoja)